16.7.2015

Oscar testisarja 2/3

Tällä kertaa testihampaiden narskeen takaa paljastuvat Oscarin liha-vihannespullat. Aikaisemmin julkaistun Oscar testisarja 1/3 postauksen löydät täältä.

Vaan jotakin samaa, jotakin erilaista. Tämän pussin rapina opittiin tuntemaan jo varhain siitä kun otimme pullat testiin laumallemme. Testihampaissa pulleroiset eivät paljoa hävinneet ensimmäisen testipostauksen mahapullille. Tässäpä on, voisi sanoa, erinomaisen maistuva ja helppo tapa syöttää koiralle sekä lihaa että kasvista. Kasvikset suustaan sylkevät tai kupista taidokkaasti pois erottelevat koiraeläimet eivät kykene erottelemaan kasvista pois näistä pullista, kun kasvis on sekoitettu lihan joukkoon. Ja vaikka pullissa onkin kasvista, ne eivät maistu ainakaan tälle laumalle yhtään huonommin kuin pelkkä liha.

Testasimme pullia parin pussillisen verran ennen tätä postausta. Yhdistäisin itse pullien kanssa aterioille mahapullaa, korvaten muutaman näistä mahapullaa rasvaisemmista liha-vihannespullista kevytrasvaisemmilla mahapullilla. Näin koira saisi samalla potilla vähärasvaista ruokaa painonhallintaan lihoine vihanneksinensa. Ja sanotaan nyt vielä, että tämäkään ei ole täysrehua, joten raakaruokailijat joutuvat vielä syöttämään muutakin kuin liha-vihannespullia koiralleen. Kauas nämä pullat eivät kuitenkaan täysrehusta jää. Meidän tapauksessamme öljyt, kalsiumit, deet ja sinkit sekä lisäksi monet ehkä joidenkin mielestä ylimääräiset ituhipitykset tulevat sekä vaihtuvista lihoista, elimistä, luista, rustoista sun muista, että purkista. Jokainen koostaa koiralleen itse täysipainoisen ravinnon, ja nämä Oscarin pullat ovat mielestäni siihen oiva ja helppo, jo valmiiksi kattava pohja jolle on helppo rakentaa täydellinen ruokavalio. Testaamiamme Oscar-tuotteita on saatavilla K- ja S-ryhmän kaupoista kautta maan.

Ravintokoostumus ja tuoteseloste:
Valkuainen: 19,8%
Rasva: 14,6%
Kosteus: 62,6%

Suomalainen naudanliha, vihanneksia raakasoseena, (kukka-, parsa- ja kiinankaali, lehtisalaatti, porkkana, kurkku), kananmunaa, maksaa ja pellavansiemenöljyä. Ei lisäaineita, ei viljoja.

Oivan lisän näiden lihapullien sekaan tuovat kasviksen lisäksi kananmuna sekä pellavansiemenöljy. Naudan liha on kelpo pohja, sillä se sisältää runsaasti rasvaa ja proteiinia. Koska pullissa on seassa myös elimiä, ei A-vitamiinia tarvitse lisätä purkista (maksa sisältää A-vitamiinia ja jo hyvin pieni määrä raakaa maksaa kattaa koiran A-vitamiinin tarpeen). Kananmunan ja kasvissoseen ansiosta koira saa pullista C, D, E, K ja B-ryhmän vitamiineja sekä seleeniä, sinkkiä, koliinia ja rautaa). Pellavaöljystä koira saa vieläpä hyviä rasvahappoja (Omega 3 + E-vitamiini).

All in - kovat panokset pelissä, Oscar liha-vihannespullat
Lauma antaa plussat ja miinukset Oscar liha-vihannespullille:

+
maistuvuus erinomainen
+ yhden pullan koko 10g, helppo annostella aina sama määrä
+ neutraali tuoksu (verrattuna esim. mahapulliin)
+ voi kypsentää (esim. puuron sekaan) sekä syöttää jäisenä
+ säilyvyys, sillä helppo sulattaa kerralla tarvittava määrä
+ kätevyys jos koira nirsoilee kasviksia, ovat nyt samassa. meillä ennen erottelivat herkästi isommat kasvikset pois mutta nyt eivät voi niin tehdä
+ pakkauksen ulkonäkö
+ pakkauksen suljettavuus, jolloin pullat säilyvät raikkaina eivätkä sottaa ympäristöä sekä ovat helppoja kuljetettavia reissussa
+ kotimainen
+ säilöntä- ja väriaineeton
- rakenne on liian höttöinen treenikäyttöön
- ei täysravintoa, vaan täydennysrehu
- ei anna juuri tekemistä hampaille
- ei käy nauta-allergikoille (nauta suht. herkästi allergisoiva ainesosa)

Videossa on käytetty tämän testipostauksen liha-vihannespullia.

1 kommentti:

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.