17.7.2015

Tavoitteet on tehty saavutettaviksi


Woop woop, blogin tälle vuodelle asetettamani tavoite täyttyi kuin täyttyikin; blogissani on nyt 300 rekisteröitynyttä lukijaa. Puolessa vuodessa lukijoita on kertynyt lisää 50 kappaletta, sillä viimeksi numerojuhlittiin 250 lukijaa 19.1.2015. En ois arvannut 4,5 vuotta sitten, kuinka koukuttavaa bloggaaminen on. Vaikka Blogger ei aina ole kaikkein yhteistyömukavin kapistus postausten koostamiselle, olen silti onnistunut bloggaamisen saralla riittävän hyvin päästäkseni tähän tavoitteeseen. Asetin vuodenvaihteen kunniaksi tämän yhden tavoitteen blogiin. Asetin tavoitteen siksi, että pystyisin analysoimaan onko blogini riittävän houkutteleva saadakseen tänä vuonna täyteen 300 lukijaa. Pitämällä blogini riittävän tasokkaana olen päässyt tähän tavoitteeseen. Kiitän siis kaikkia meidän kanssamme yhteistyötä tehneitä yrityksiä ja ihmisiä ja tietysti sinua, lukijani.
Mietin pitkään, miten muistaisin tämän rajapyykin saavutettuamme sinua, lukijaiseni. Haluan tarjota sinulle mahdollisuuden saada jotakin pientä kivaa pienellä vaivalla. Alhaalla on kolme simppeliä kysymystä liittyen rakkaaseen laumaani. Vastaa niihin oikein kommentoimalla tämän postauksen alle niin olet mukana arvonnassa. Arvon koirakaapeistani herkkuja, leluja ja jotakin muuta pientä kivaa voittajalle. Osallistumisaikaa on 26.7. klo 20.00 saakka!

1. Kenellä laumalaisista ei ole pilkkuja tassuissaan?
2. Kuka laumalaisista omaa eriparikorvat?
3. Kenellä laumalaisista on aivan pieni häivähdys sinistä toisessa silmässään?



Uudistuksiakin on luvassa. Olen pyrkinyt uuden ulkoasun myötä täyttämään sivupalkkia tarkalla harkinnalla, koska en halua antaa blogistani säläistä kuvaa. Eräänä normaalia karvaisempana päivänä kuitenkin etsin jotakin blogistani. Tiesin, että olin kirjoittanut asiasta joskus blogiini, ehkä kevyellä maininnalla. En kuitenkaan löytänyt mitä etsin yli 500 tekstin joukosta. Turhauduin. Miten helppoa olisikaan jos blogitekstit olisi jo aikoja sitten ryhmitelty jotenkin muuten kuin vuoden ja kuukauden mukaan. Entä jos joku haluaa lukea vain treenipostauksia, ja joku haluaisi karttaa niitä viimeiseen saakka? Kuinka paljon tunnisteista todella on hyötyä ja käyttääkö niitä ylipäänsä kukaan? Käytätkö sinä? Minulle ne ovat vähän vieraita enkä juuri koskaan käytä niitä. Aloin kuitenkin naputtamaan yövuorossa tunnisteita blogiini. Meni monen monta päivää, ja nyt olen saanut koottua jotakuinkin blogiamme vastaavat tunnisteet sivupalkkiin, jokaisesta tekstistä blogihistoriikistamme.

Koetin keksiä mahdollisimman kuvaavia tunnisteita, mutta kuitenkin riittävän laajoja kattaakseen alle mahdollisimman monta asiaa. Esimerkiksi sanan "miittaaminen" yläotsikoksi loin koirakaverit. Se kattaa kaiken toiminnan koirakavereiden kanssa. Sani ja Aurora eivät esiinny blogissa kuin satunnaisesti ja kausittain. Siksi meinasin ensin luoda niillekin omat tunnisteensa. En kuitenkaan halunnut luoda tunnisteita myös päätähdille, Cicalle ja Caralle, joten päätin että hävitän "Sani" ja "Aurora" tunnisteet. Jos koko lauma näkee toisiaan postauksessa, on tunnisteena tällöin "lauma". Jos postauksessa on video/videoita, se löytyy tunnisteen "videot" takaa, ja jos postaus sisältää normaalia enemmän kuvia, löydät sen tunnisteella "kuvat". Tutustu tunnisteisiin ja kerro mielipiteesi niistä!

Samalla kun loin blogiin tunnisteita, pääsin kertailemaan vanhoja postauksia. Kirjoitustyylini on muuttunut paljon. Ennen kirjoitin blogiin persoonalleni ominaisen vivahteikkaasti, ja nykyään tyyli on hillitympi. Tykkäätkö itse lukea hieman kirjakielisempää, tavallisempaa ja asiallisempaa tekstiä vai vivahteikasta, jopa vähän provosoivaa ja persoonallista tekstiä? Vaikka normaalisti en kajoa vanhoihin teksteihin, oli ne sitten miten järkyttävällä tavalla koostettu, niin en voinut olla ottamatta vielä kokonaista hymiöarmeijaa pois. Ne vain eivät kuulu blogiin, sillä mielestäni kirjoittajan pitää pystyä ilmaisemaan itsensä muutenkin kuin hymiöillä. Samoiten vanhojen postauksieni tekstin asettelu ja kappalejaotus on melko häiritsevää katseltavaa. Vaan no, vuosia eteenpäin selatessa tärkeintä ei ehkä olekaan kuvien asettelu ja kappalejaotus, vaan pörröisen paimenlauman taipaleen värikäs ja aktiivinen jatkumo. Kiitos että seuraat taivaltamme! 

8 kommenttia:

  1. Onnea kolmesta huntista! :)

    Tunnisteet on pop! Jos ei onnistu veivaamaan hyvää hakusanaa ja vaivaamaan Googlea tai haluaa lukea esim. jostain kehitysprosessista vaikka jonkun tietyn lajin, yksittäisen koiran tai ongelman saralla, tunnisteet jeesaa. Mulle itselleni ne on olleet suureksi avuksi, kun olen kaivanut omia juttujani läpi vaikka ihan fiilistelyn nimissä.

    IMO yksi blogi, kun se on tällainen yleiskoirablogi, voi sisältää useita erityyppisiä kirjoitustyylejä. Sulla on pääsääntöisesti erittäin luettavaa ja hauskaa tekstiä. Toisaalta on postauksia, joissa asiallisempi ilmaisutapa on parempi. Pääasia, että tekstejä on editoitu ja suodatettu ja ajatus välittyy lukijalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toitpa hyvin esille kui tunnisteista on hyötyä käytännössä. Ja ompa mukava kuulla, kiitos. :)

      Poista
  2. Olen mukava arvonnassa!!

    1. Auroralla ja Caramelilla ei ole pilkkuja tassuissa.
    2. Sanilla on eriparikorvat.
    3. Kenelläkään ei ole sinistä silmissä, mitä nyt yritin kuvista katsoa, jos kuitenkin on, niin ehkä Auroralla, kun siinä on huskya.

    VastaaPoista
  3. Vautsi, onnittelut suuren lukijamäärän saavuttamisesta!

    Olen blogiasi seurannut nyt jo yli vuoden, ja se on yksi kestosuosikeistani. Joka kerta, kun postaus ilmestyy tänne luen sen mielenkiinnolla läpi, oli se sitten tuotetestaus, arkijuttu tai treenipostaus. Pointsit sulle siitä, että pystyt pitämään hyvin erilaiset postaukset mielenkiintoisina! Kasvatuspohidnnat luin oikeastaan silloin, kun blogisi löysin, sillä koirankasvatus on itselleni sellainen aihe, että jaksan lukea siitä, vaikka kuinka paljon. Tästä tulikin mieleen, että onko blogiin tulossa tänä vuonna mahdollisesti jotain kasvatuspohdintatekstiä, esim. sen suhteen mitä odotat Caran mahdollisen pentueen suhteen? Mutta joo, jos tästä sekavasta selityksestä jokin punainen lanka löytyy, niin tarkoituksena oli sanoa, että on ilo lukea näin mielenkiintoista ja laadukasta blogia!

    Tunnisteita en ole itse koskaan käyttänyt, vaikka muissa blogeissa olen huomannut ne ihan käteviksi. Itse tykkään vaan pitää sivupalkin todella yksinkertaisena ja siistinä, joten tunnisteet sotkevat sitä liikaa ainakin, jos ne ovat kaikki eri kokoisia ja siinä pienessä ”pilvessä”. Tuo tunnistelista on suhteellisen siisti tapa listata tunnisteet, niistä on myös varmasti monelle iloa, jos he haluavat löytää jonkin tietyn asian blogistasi!

    Tämän hetkinen kirjoitustyylisi miellyttää minua oikein paljon, sillä vaikka se onkin tietyissä määrin kirjakielinen, olet joihinkin kohtiin lisännyt persoonallisuutta käyttämällä tiettyä murretta tai aivan omanlaisiaan sanoja. Oikein mukava sekoitus kirjakieltä ja persoonallisuutta. Hymiöistä olen samaa mieltä blogeissa, kyllä niitä ilmankin pärjää aivan hyvin. Jotenkin ne vain saavat tekstin näyttämään sottaiselta ja turhan lapselliselta,

    Sitten vielä jonkinlaisia puoli-arvauksia noihin kysymyksiin tässä:

    1. Aurora
    2. Sani
    3. Caramel

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta ja kattavasta kommentista Alicia! Olen kirjoittanut järisyttävän pitkän selonteon kasvatukseen liittyen (UKK kasvatus joka myös tulossa-listalta löytyy). Se sisältää monipuolista pohdintaa kasvatukseen liittyen. Yritän saada sen ulos asap! Tekstin julkaisu jänskättää tosin melkoisesti, koska se sisältää about kaiken sen mitä mieltä olen kasvatusasioista, ja se sisältää myös laajan pohdinnan mahdollisesta seuraavasta pentueesta... Toisaalta odotan innolla, millaista keskustelua siitä viriää.

      Ja no joo, olen tyytyväinen että jaksoin naputella tunnisteet. Olisi pitänyt naputella ne oikastaan jo aikoja sitten. Kyllähän ne kummasti luo järjestystä blogiin.

      Poista
  4. Minäki yritin hetki sitten karsia tunnisteita, kun niitä oli kertynyt niin tuhottomasti :D Heti tuli siistimpää, kun jätti vain omien koirien tunnisteet ja niitä koskevat asiat esille ;)

    VastaaPoista
  5. Onnea 300 lukijan rajapyykistä!
    Olen tainnut itse blogia jo lukea ainakin vuoden verran ja kuuluttekin suosikkiblogeihin, jotka joka päivä aina tarkistettava :D

    1. Oma arvaukseni olisi Aurora ja Caramel
    2. Sani
    3. Epäilen Caramelia

    :D

    VastaaPoista
  6. Jokaisen lukijan olet ansainnut! :)

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.