26.1.2014

Pöllytään ja pölistään

Rauhallinen ja hyvähenkinen lenkki
kauniissa Suomen luonnossa...
Sammaa mieltä.
Harvoin herään sunnuntaina ennen yhtätoista. Vaan nyt piti yhentoista seutuun olla jo mänössä Pöllyvaaran ulkoilualueelle. Tavattiin siellä kaverikoiramme Unna-porkki sekä uusi kaverikoira, Luca-portugalinvesikoira.

Säät lauhtuivat viimein hetkellisesti, joten olemme ravanneet hallilla liitämässä sen minkä olemme kerenneet ja jaksaneet. Ensimmäinen itsenäinen treenikertamme oli perjantaina, seuraava heti sunnuntaina. Menemme myös huomenna eli maanantaina treenaamaan bordercollie Clapin kanssa. Perjantain treenikerta oli menestys - mikään ei olisi voinut sujua paremmin. Koirat kontaktissa mitä parhaimmin, Kiksulla ennennäkemätön ratanopeus ja ohjautuvuus, Caramel oma tasaisen varma itsensä.

Tänään treenit sujuivat hyvin, vaikka koirista oli veto pois aiemman pitkähkön lenkin takia. Nassukat kellottivat ketarat ojossa, suupielet hymyssä sängyssä ennen treenejä, aivan unimaailmoissansa. Minun ei kuitenkaan tarvinnu ku vetästä toinen tuulihousujen lahje paikoilleen, niin jo Kipan uninen räkänokka törrötti ovensuussa ja kilometrikärsän kirsu tuhahteli kysyvään sävyyn että päästäänkö tässä mukaan vai ei.

Rämäryhmä.
Jahtaus.

Khihii. Mä kävin omilla pikku retkillä, eikä kukaa
tienny missä olin ja mitä tein ja siitäkös se mamma
aina jakso huolestua ku minä viipotin metiköissä!!
Heikko on kuvanlaatu, mutta fiilis mikä tästä huokuu...! Metsässä oli aika huono kuvata, hämärää ja väritöntä.
SIVU.

VINK VINK: Laumanjohto-kuvalinkki lisätty oikealle sivupalkkiin sekä uusi suositus Koiraliitto lisätty vasemmalle sivupalkkiin! Ja meille on ilmestynyt pari uutta lukijaa, tervetuloa!

5 kommenttia:

  1. Anonyymi27.1.14

    Koiraliitto? You must be kidding me? No, antaahan se hyvän mahiksen pentutehtailijoille tehtailla "puhtaita ja rekattuja" pentuja vaikka todellisuudessa asia on ihan eri. Lyhennys SKLkin on suoraan Suomen Kennelliitosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perustelut? Ai, et ollutkaan vielä ottanut selvää siitä, millainen liitonalku edes on kyseessä. Ainakin paremmat aatteet omaava kuin nykyinen rahojen perässä pyörivä pyhäinliitto, joka hyväksyy kaikenlaisia julmuuksia allaan.

      Poista
    2. Anonyymi27.1.14

      Tosi mielenkiintoista et tonne voi merkata kuitenkin muiden kenneljärjestöjen titteleitä koirilleen. Tonne voi myös luoda ihan minkälaisia feikkikoiria haluaa.

      Poista
    3. Noh noh, liitto on vasta alkutekijöissään ja vasta hakee olemustaan.

      Poista
  2. Huippu kuvia! :D

    VastaaPoista

Asiattomiksi luokiteltavia kommentteja ei julkaista.