19.1.2015

Lauman huonot tavat

Ei niin kultamussukoita, ettei välillä leviteltäis multapussukoita.

Bustaa turrikkasi! Millaisia pahoja tapoja koiraeläimelläsi on? Tehäämpä vaikka niin että rohkeimman ja iljettävimmän paljastuksen kertonut saa rebelkoiralleen maistiaiseksi HHC Training Snackseja, näitä kun saatiin taas muutama pussukka yhteistyökumppaniltamme HHC:ltä.

En tuonut esille sellaisia huonoja käytösmalleja, jotka johtuvat aivan selkeän suoranaisesti koulutuksesta tai kouluttamattomuudesta, vaikka osaltaan näihin kaikkiin voidaan koulutuksella vaikuttaa - jos vaan kehtaa ja viittii ja kokee tarpeelliseks.

Sani
Sande ei kaikkien kriteerien mukaisesti ole edes koira tässä talossa. Kun muut koirat käsketään sisälle, Sande jää ulos. Tokaisen usein, että eipä Sanin tarvihe tulla sisälle ku Sani ei ole koira. Sampuran kurinpito on luisunut pentujen kasvettua, ja se tietää saavansa nuorukaisiin nähden tiettyjä ikäetuja. Sani vaatii usein kaksoiskäskyjä, koska se ei vaan ota ihmistä aina tosissaan ensimmäisellä käskyllä - niin monet kerrat se on saanut luistaa käskytyksien alta. Sampuralla on myös eräs raivostuttavan hyvä tapa.

Sani on koira niiltä ajoilta, kun perheessämme koirilla oli vielä kunnon kuri tallella. Koirat eivät saaneet loikkia sängyille tai sohville. Kun kuri myöhemmin luisti ja koirat suorittivat sohvasänky-vallankumouksen, se kysyi lupaa valtaukseen. Edelleen mustuaisrouva kysyy piippaamalla lupaa hypätä sängylle tai sohvalle. Eikä se mitään että se kysyy lupaa, vaan kun se ei sitten niin millään meinaa uskoa että lupa sille suodaan. Vasta kun sille ärähtää kunnolla että hyppää ny kerspele ku kerta halusit, se uskoo saaneensa luvan.

Pienempiä ärsyttäviä tapoja Sanilla on mm. ruuan kuljettaminen pöydän alle esim. 5 nappulaa kärsään > pöydän alle > sylkäisy > nappuloiden rouskutus yksitellen. Tämä raivostuttava rouskutus jatkuu tietysti monen monta minuuttia tällä kaavalla. Tämä tapa tosin on tosin jäänyt hiljalleen pois, koska Sampura on havainnut ruokansa mystisesti katoavan, mikäli se jättää kuppinsa hetkeksi nuorukaisten armoille.


Aurora
Piti ihan miettiä hetkinen, mitä pahoja tapoja Roolla on. Ehkä se että se napsii (repii) turhankin innokkaasti muun lauman niskanahkoja, eikä usko vaikka laumalainen ärähtäisi sille. Roo on hirmu kiltti likka ja sisätiloissa hyvin huomaamaton. Paitsi jos se on sillä fiiliksellä että siskoja kiusataaaan. Ulkona sen sijaan kuuluu...

Cicaro
Cican oravafetissi lienee sen inhottavin huono tapa, samoin kuin sen äärimmäinen ahneus, mikä ilmenee ruuan varastamisena jos ruoka jää sen kirsun etäisyydelle. Sipsipussi, suklaa, karjalanpiirakat, piparkakkutalo... Siinäpä viimeisintä listaa. Cicaro tykkää lisäksi tonkia roskiksia, joten roskikset on sijoitettu niin ettei se pääse niiden kimppuun ollenkaan. Paitsi toisinaan äksidentaalisesti esmes kotikotona.

Caramel
Tämä neiti vie ahneuden aivan uudelle levelille. Cara on pienestä pitäen ollut kova tyttö kiipeämään, ja sitä se ikävä kyllä on edelleen. Ei tarvita kummoistakaan tasoa, kun likka päättää haluta jotakin korkealla olevaa itselleen. Viimeisimpänä tihutyönä piparkakkutalon haistaminen ja kiipeäminen pöydälle sen kimppuun. Piparkakkutalo oli onneksi vain pieni, noin viiden normaalin kokoisen piparin kokoinen talo. Tosin, se oli täytetty noin seitsemällä kappaleella Geisha-suklaata... Eli onneksi suklaapitoisuus oli melkein nolla ja sokerimössööhän nuo tommoset "suklaat" taitaa vaan olla. Cara tykkää myöskin rapakoista, joskin useimmiten kannustan sitä menemään niihin ja ajattelen seuraamuksia sitten hiukan myöhemmin eli kämpille lenkiltä päästyämme. Cara tykkää myös tonkia roskiksia, ja se karkailee toisinaan oravien perään metsään.

21 kommenttia:

  1. Loltsi syö mielellään paskaa. Mieluiten ihmispaskaa. (Hyi vvv...)

    End of story. :D Muuten noi on aika muikeita paketteja. Joku varmaan väittäisi huonokäytöksisiksi, koska ne lojuu sängyillä ja sohvilla jne. mut tjaah, niitä ei tässä talossa lasketa.

    VastaaPoista
  2. Pörrissä ärsyttävintä on sen tapa juoda. Se ottaa suun täyteen vettä, pitää suuta raollaan ja kääntelee päätään. Se myös lähtee kävelemään pois vesikupilta jo siinä vaiheessa, kun sillä on vielä vettä suussa ja tietysti suu raollaan. Yleensä keittiössä on aina pieni vedenpaisumus sen jälkeen, kun Pörri on käynyt juomassa. :(

    VastaaPoista
  3. Meillä vanhempi on jäätävä ahne. Ei enää riitä ymmärryskään sitä kohtaan! Vaikka ruoka ois just syöty, se menee keittiöön muka "nukkumaan" uuden aterian toivossa. Ja jos me syödään vaikka olkkarissa niin kukahan se kurkkii nurkan takaa tai tulee makaamaan hupsis niin ovelasti meidän eteen... Kieltää saa sata kertaa yhden aterian aikana että mene pois :D
    Pienempi taas... Pian 7kk vanha ja ihan mahdoton loikkija. Ketteryys tottakai hyvästä mutta tää vie sen välillä ihan uusiin ulottuvuuksiin kun viskoo peppuaan niin että kerran on kaatunu eteisen peili ja sai toi jopa olkkarin pikku pöydän kaadettua! Ihan hauskan näköstä se on siihen asti kunnes se lähtee ku pyörremyrsky kulkemaan pitkin kämppää ropelihäntänsä kera :D

    VastaaPoista
  4. Alkuun piti ihan miettiä, että onks Neelalla mitään huonoja/ärsyttäviä tapoja, mutta pah löytyyhän niitäkin. Itkuiita on kuin Neelan toinen nimi, aina se joka inisee, pentuna varsinkin. Raapiminen. Jos ei jotain saa läpi niin toi alkaa raapimaan ihan julmetusti, selkää, jalkaa tai kättä, mikä nyt sattuu olla neitiä lähimpänä. Taskuvaras. Namin toivossahan se niitä tutkailee. Pelkään sitä päivää kun kaikkien taskut on riekaleina, kun joku on käynyt vähän tutkiskelemassa. Oishan näitä vaikka mitä. :D Perheen labbiksen ärsyttävät tavat osaa arvata jo rodusta. Ruoka, ruoka, ruoka ainiin ja kuola, sitä riittä. Viime joulu tais olla eka joulu, jolloin Melli ei syönyt piparkakkutaloa, koska se oli korkealla hyllyllä. Sen sijaan se kyttäs koko joulun hyllyn alla inisten ja haukkuen. On nää koirat vaan niin ihan.. kamalia :D

    VastaaPoista
  5. Meiän Nuutin ällöttävin tapa on ulkona narttujen pissojen nuoleminen.. ja jos oikein ihana haju on ollut kyseessä niin kieli roikkuu puolimetriä ulkona ja kuono väpättää vielä viiden minuutin jälkeenkin, se on sillon ihan irstaan vanhan ukon näkönen :D
    En myöskään ymmärrä miksi sen pitää käydä juomassa vessan pöntöstä vettä aina kun saa siihen mahdollisuuden.

    VastaaPoista
  6. Lunalla on myös tapana kuljetella nappuloita ympäri kämppää, sitten niitä onkin kiva etsiskellä ja syödä yksitellen pitkin lattioita.
    Myös oma paska on semmosta mitä maistellaan ja kuljetellaan ympäri kämppää. Ei siis täysin sisäsiisti pentu vielä, joten vahinkoja sattuu sisälle :'D
    Kivaa on myös etsiä pyykkikorista likaisia alushousua ja kanniskella ja imeskellä niitä, nam...

    VastaaPoista
  7. Fiiliksellä on pari erikoistaitoa, jotka aiheuttaa arjessa harmaita hiuksia ja hermojen menettämistä... Se osaa esimerkiksi avata näppärästi roskiskaapin oven hiljaa, jotta se pääsee hyville apajille.
    Jos vesi on kupista loppu, osaa paimen käydä omatoimisesti juomassa wc-pöntöstä, koska kannen avaaminen ei tuota ongelmia.
    Fiilis osaa myös avata/sulkea ovia sekä sulkea/avata meidän wceen lukon. Eräs päivä se päätti sulkeutua lukkojen taakse vessaan.. Omistajalla oli aika kova työ murtaa ovi auki..!

    Lisäksi vielä tyyppi jahtaa varjoja sekä valokeiloja, mökin hirsiseinässä on edelleen hampaanjäljet, kun joku sai vihdoinkin varjonsa kiinni...:D

    VastaaPoista
  8. Rollelta en nyt äkkiseltään pysty keksimään yhtään mitään. Perusluonteeltaan se on niin rauhllinen, ettei jaksa muutamia yksittäisiä pöhköystempauksia lukuunottamatta tehdä muuta kuin nukkua, syödä ja lenkkeillä. Lisäksi se on (ainakin toistaiseksi) sen verran kovan kurin alla, että siltä on kielletty käytännössä kaikki, mikä mahdollistaisi pienenkään idiotismin.

    Bea taas - se on asia erikseen. Sillä ei ole läheskään niin kova kuri kuin Rollella, mun pikkunen ja sen erivapaukset. Periaatteessa Bea ei saisi mennä sohvalle ja sängylle vain pyynnöstä. Kuitenkin, jos joku sen sohvalta tai sängyltä bongaa, ainoa, kuka sen jaksaa pois käskeä, on äitini. Bea myös hyppii vasten, tai no nojaa, mutta siihen on ihan fiksu syykin. Varsinkin kotiintullessa jos sen käskee alas, se pystyy tekemään ilopissat. Otan siis huomattavasti mieluummin vastenhyppimiset kuin ilopissojen siivoamiset. Tätä pienten juttujen listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta koska se todellakin olisi loputon, mainittakoon nyt ne, miksi tätä juttua oikein kirjoitan.
    Bea on fiksu tyttö, joka viettää yksinoloaikansa kodinhoitohuoneessa. Muuten se syö ja repii irtaimistoa ja etsii ruokaa. Noh, täydellisesti tuhoilta ei ole vältytty silläkään, että se on kodinhoitohuoneessa, sillä pari päivää takaperin se keksi, miten ihana juttu roskis on. Mutta ei kaikki jää todellakaan siihen, jo silloin, kun typy tuli meille, se oppi avaamaan ovet. Ovet on siitä asti pitänyt pitää lukossa, mutta... viisihenkisessä perheessä aina joku unohtaa moisen pienen yksityiskohdan. Ei jää kertaan tai kahteen, kun Bea on oven saanut auki kaikesta huolimatta. Kauhulla odotamme sitä päivää, kun on paljon pakkasta ja Bea saa oven auki, jonka seurauksena putket jäätyisivät.

    VastaaPoista
  9. Popi syö omaa kakkaa ja tekee tämän koko sopan sisällä. Yleensä sisälle kakkaaminenkin huomataan vasta kun maiskutus kuuluu...

    Klaara taas, noh, jos asiat on sen mielestä huonosti, väärin tai jotain muuta niin se oksentaa olohuoneen ainoalle valkoiselle matolle. Ja siis aina, jos joku asia on vähänkin pielessä.

    Maisa hakee kaikki syötävät vaikka katon rajasta. Mutta ehkä ällöttävin oli kun se oli päässyt käsiksi puhdistamon lietepussiin (sisältää ihan sitä itseään), vetänyt mahan täyteen ja oksensi sitten olkkarin sohvan taakse :)

    Tuikku saakin vähän vapaammin sotkea itseään, kun asuu ulkona. Mikähän sen ei toivottu juttu olis... No talvella se tappaa päästäisiä ja sitten se säästä ne ja leikkii niillä... Hyi että, iso koira...

    VastaaPoista
  10. Netta tonkii roskiksia, jos saa tilaisuuden. Tässä syy siihen, että omassa huoneessani olen nostanut roskiksen Netan ulottumattomiin. Ja yhteen vessaan on tämän takia hankittu kannellinen roskis (jota Netta ei osaa avata), koska ei ole kovin mieltä ylentävää nähdä vessan roskia leviteltynä... Lisäksi pitää olla tarkkana siitä, ettei jätä vaatteita vääriin paikkoihin, koska Netta on joihinkin housuihin _syönyt_ reikiä. Ei vain siperrellyt, vaan syönyt...

    VastaaPoista
  11. Meilläkin Pate on niin ahne että hypitään ruokapöydälle ja hyllyille ja sängylle (jonne ei ole lupaa mennä) jospa sieltä jotakin hyvää löytyisi. Yleensä tekee tätä vain kun ollaan poissa kotoa, mutta joskus pelkästään kun käyn vaikka vessassa, saatan kuulla että tihutöitä siellä tehdään.

    Meillä syödään myös aina hyvällä ruokahalulla kaikki kanin ruoat mitkä vaan saa suuhunsa, sekä kaninpipanat. Lisäksi en tiedä mikä kissa/koira/muu eläin paskoo välillä meidän pihatielle, mutta vaikka mihin puskaan sen heittäisin piiloon niin Pate löytää sen ja on siellä sitä maiskuttamassa... yök.

    Patella on myös joskus ärsyttävä tapa tuijottaa minua jos se on esim. huomiota vailla. Piippailu vielä siihen päälle on hermoja raastavaa, mutta joskus se vaan ääntäkään päästämättä tuijottaa, joskus oikeasti melkein tuntikausia, vaikka koittaisi kieltää ja laittaa koiraportin taakse niin sieltäkin se vaan vielä tuijottelee. Todella häiritsevää. :D

    VastaaPoista
  12. Täälläkin paskansyöjä ja siinä itsessään pyörijä. Kerran pesin sen kolme kertaa yhtenä viikkona, kun neitinahka löysi kivoja kasoja metästä (ja vieläpä eri mettä kyseessä joka kerralla, miten se bongaa niitä jokapaikasta?!). Hyhh.... Ja nimenomaan ihmislaatuinen sonta kyseessä. Kissankin kikkareet kelpaisivat, joten meillä kissanhiekkis on eristetty kompostiverkolla, jotta pikkunahka ei pääse herkuttelemaan. :D

    Muuta ei tuu mieleen, kun toi koira on aina ollut ihan herranenkeli. Voi sitä järkytyksen määrää, jos meille joskus osuu ns. normaali koira(npentu) :DD

    VastaaPoista
  13. Meidän Islan huonoin tapa on keppien narskuttaminen ulkona, se nielee kaiken ja kakkaa sitten sisälle tikkukakkaa. Ja ei siinä mitään, jos hätä yllättää, mutta se ei _koskaan ikinä milloinkaan_ pyydä ulos. Jos se illalla pääsee narskuttamaan ja nielemään puuta ja herään töihin klo 6 ja lähden ajelemaan työpaikalle klo 7.30 sille ei tule pieneen mieleenkään pyytää ulos vaan se odottaa, että lähden ja menee sitten kakalle. Matolle ofc. Ja meillä siis jää avovaimo usein kotiin nukkumaan, joten en koe tarpeelliseksi viedä koiria ulos aamulla, kun hän sitten herättyään hoitelee sen ajan kanssa. Tää salapaskantaminen toimii kaikissa tilanteissa. Jos olen yövuorossa ja avovaimo valvoo klo 4 asti kotona hereillä ja tulen itse kuudelta kotiin niin Isla on tällä välillä vääntänyt paskat matolle. Se oikein odottamalla odottaa, että nukahtaispa toi/lähtispä toi, että pääsee paskalle sisään. Siis miksei pyydä vain ulos? Toinen sen rasittava tapa liittyy myös paskantamiseen. Jos sille iskee ripuli yöllä se paskoo siihen missä sattuu olemaan eli sängyn alle. Se ei todellakaan tule sieltä pois vaan tekee hädät sinne piiloon aka pyörii siinä paskassa ja sitä on sitten kaikkialla. Huoh.

    VastaaPoista
  14. Luin nää kaikki ja kyseenalaistin koiranomistamisen mielekkyyden. :'D

    VastaaPoista
  15. Tähän mulla riittäis vaikka kokonainen romaani kirjoitettavaksi :D Ei nyt ihan, onhan niistä jo suurin osa koulutuksella saatu kuriin. Ennen Tipsu joi vettä vessanpöntöstä, kun oli edellisessä kodissa vesitarjoilut ollut aika vähäiset.. Nykyään ärsyttävimmät tavat on keittiön pöydälle hyppääminen heti kun ihmisväki poistuu tilasta ja isäni tohvelien varastaminen ja ne suussa karkuun juokseminen. Jotain isää vastaan taitaa olla, kun tapana on myös avata isän huoneen ovi hampailla ja tämän jälkeen vetäistä sängyltä tyynyn kohdalta päiväpeite pois ja vetää rallia sekä kieriskellä siinä :D Lisäksi ärsyttää se kun Tipsu käy nuuskimassa kylmällä nenällään vieraiden naisten jalkoja, koska yleensä se aiheuttaa vieraissa kiljumista ja hauskaa jalanvispausta :D Meillä taitaa olla aika omalaatuinen ja itsepäinen mäykkysekoitus!

    VastaaPoista
  16. F on sisäsiisti - tai ainakin osittain... Nimittäin omassa kämpässäni se ei tee mitään asioitaan sisällä, mutta kappas kun saavutaan isäni luo, niin lähestulkoon aina aamulla saa käytävästä siivota joko pissat tai kakkat, vaikka juuri ennen nukkumaanmenoa ulkona käydäänkin asiat tekemässä.. En tiiä mistä johtuu, mutta on erittäin ärsyttävää..! Voi kun sen joskus saisi kiinni itseteosta, niin...

    VastaaPoista
  17. Jetin huonoin tapa taitaa olla se, kun se pyörii ympyrää minun ympärilläni. Se kiehnää aivan jaloissa kiinni, ja ölisee samalla, ja joskus jopa pomppii siinä. Tätä se jatkaisi, vaikka koko päivän, koska haluaisi saada sitä kautta huomiota. Joskus se kyllästyy, ja juoksee edestakaisin ympyröitä. Miten niin pakkomielteinen koira? :D

    Patchesin ärsyttävin tapa on tuuppiminen. Jos se ei saa mielestään tarpeaksi silityksiä, se tulee tökkimään kuonolla. Nessiellä on astetta ärsyttävämpi kerjäystapa, sillä se tulee ja hakkaa tassulla...

    Onhan noilla huonoja tapoja aika paljon, mutta nuo ovat ärsyttävimmät.

    VastaaPoista
  18. Haha, tän sun postauksen innoittamana oli pakko omaankin blogiin listata paheita, joita Kodalta löytyy. Toivottavasti ei haittaa :) (http://lapsiluonnon.blogspot.fi/2015/01/ei-aina-niin-ihana.html) Kodan kamalin pahe tosiaan on tuo tamppooneilla herkuttelu... NAMSKIS :)

    VastaaPoista
  19. Mahtava kirjoitus! :D taidanpa itsekkin listailla monen muun tapaan meidän huonot ja ärsyttävät tavat :D

    VastaaPoista
  20. Pitihän itä itsekin vähän tarinoida: http://wipoe.blogspot.fi/2015/01/pienia-pahoja-koiria.html

    VastaaPoista
  21. Häviän sen kanssa aina. Meillä on yhteinen leikki, jonka Astro on ihan itse keksinyt. Sen nimi on "naura ja häviät". Peli alkaa aina onnenhuokaisusta, jonka toteutan kun olen löytänyt hyvän asennon sohvalta tai sängystä, maha on täynnä ja kaikki on juuri niin hyvin kuin asiat voi olla. Koira on liikutettu ja muut tehty, voi vaan olla. Sit peli alkaa. Astro tulee tuijottamaan. Tuijotan takaisin (tässä pitää tietää, et on pakko tuijottaa, kuuluu sääntöihin. kuka sanoi et tuijottaminen on uhkaavaa koiralle.). Se kuka ensimmäisenä nauraa, häviää pelin. Tuijotan kiinteästi Astroa takaisin samalla kun yritän miettiä miten saisin koiraeläimen nauramaan, kun se alkaa heiluttamaan häntää. Ensin ihan pienesti, sit vähän enemmän niin että peppu heiluu.

    En vaan kestä. Se katse ja hännänheilautus on liikaa. Voittaja sit tietty keksii mitä tehdään, ja yleensä painitaan hurjasti ja juostaan pitkin poikin. Pyöritään maassa niin, että alla on vuoroin koira ja vuoroin minä. Homma loppuu vasta, kun olen tarpeeksi hereillä lähteäkseni lenkille voittajan kanssa.

    Ja jos se löytää ojasta tölkin, se tuo sen toki auliisti että kato mamma saadaan rahaa (köyhyys ftw), ja puree viivakoodin kohdalta rikki.

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.