7.4.2013

Lauman päivä

Arkemme on muuttuvainen, koska herään itse hyvin vaihtelevaan aikaan. Esittelen seuraavana Cicaron  ja Caramelin viikonlopun tavanomaisen päivän. Kellonajat tietysti vaihtelevat, mutta tässä eräs esimerkki lauantaipäivästämme...

Klo 10. Näihin aikoihin herään itse, ja yöksi jalkopäähän komennetut karvakerämytyt ovat mystisesti vaeltaneet iholle saakka nukkumaan. Siinä ne iloisesti rellottavat selällään hymyssä suin, Kiksu yleensä tyynyllä, Cara kyljessä kiinni. Kunhan saamme itsemme ylös sängystä, Kiksu tahtoo katella ikkunalaudalla istuen naapurin aidalla hyppeleviä oravia ennen aamuruokaa. Toisinaan Cara liittyy mukaan.
Klo 10.15. Lauma saa aamuruokansa. Toisinaan ruokin ne ennen aamulenkkiä, toisinaan vasta aamulenkin jälkeen. En oikein vieläkään osaa päättää, kummin olisi parempi tehdä. Toisaalta neitykät tekevät tarpeensa jouhevammin pihalle, jos ovat syöneet ensin, mutta toisaalta olisi luonnonmukaisempaa käydä ensin ulkona "saalistusretkellä" ja palata sitten syömään ja asettua sitä kautta aloilleen nukkumaan. Tytöt ovat siis tottuneet hyvin vaihteleviin rutiineihin.
Klo 10.30. Koirien syödessä laitan itseni siihen kuntoon, että olen valmis aamulenkille. Aamulenkkimme kestää noin vartin, koska en ole aamuihmisiä, ja viikonloppuisin lähdemme kuitenkin aamupäivästä pitemmälle lenkille, niin en koe järkeväksi heittää mitään kummoista lenksua heti aamutuimaan.  
Klo 10.45. Palaamme aamulenkiltä, ja minä yleensä sulkeudun ruudun eteen vaihtelevaksi ajaksi. Tytöt joko nukkuvat, riehuvat tai puuhaavat omiaan tämän aikaa, että saan itseni henkisesti hereille.
Klo 12. Käydään pitkällä lenkillä, yleensä Vimpelissä tai lähdetään koirapuistoilemaan. Kuviakin tulee nappailtua lähes aina viikonloppuisin.
Klo 15. Temppuillaan kotona, leikitään, pureskellaan luita, harjaillaan, ratkotaan älytehtäviä esmes kongin kanssa... Kaikenlaista seurustelua ja mukavaa yhessätekemistä, ehkäpä ylimääräinen päivälenkki kaupungilla tai pihalla.
Klo 18 - 19. Koirat saavat iltaruuan ja käyvät sen jälkeen iltalenkillä, joka kestää 10-30min.
Klo 20 - 23. Katotaan leffaa ja mässyillään tai datistellaan koneella, kunnes ruvetaan nukkumaan. Koirat rauhoittuvat yleensä jo illalla nukkumaan omia aikojaan, harvemmin riekkuvat ja mellastavat enää tähän aikaan, elleivät keksi alkaa pureksimaan luita illanvietoksi.
Toisinaan käytän koirat vielä kerran ulkona, jos valvon todella myöhään, niin ei tarvitse herätä aamupissitysten takia aikaisin.





4 kommenttia:

  1. Onpas sulla kivanoloisia koiria, mistäs tuommoisia olet löytänytkään ? :) Pitääpä alkaa näin itsekin paimenen omistajana seurata tätä blogia.. :)

    VastaaPoista
  2. Katsu/ Voi kiitos! Sani on Kurikasta vahinkopentueesta haettu 2008. Cicaro ja Caramel ovat omia kasvatteja, joiden puolisisko Aurora haettiin 2012 vahinkopentueesta kuultuamme. Onkos sulla itelläs millanen paimen? :)

    VastaaPoista
  3. Hei en tiedä oletko jo tehnyt kyseistä postausta, mutta olisi kiva saada postaus missä kerrot mitä kaikkea koirasi syövät :) Eli vähän semmoinen koiriesi ruokinta postaus.

    VastaaPoista
  4. Irvikissa/ http://paimenlauma.blogspot.fi/2012/04/meidan-lauman-ruoka.html?showComment=1334828562996 tuossa on aiempi postaus ruokintaan liittyen, mutta olen alkanut harkitsemaan puolibarffausta, josta ajattelinkin kirjoitella tässä kevään aikana. Joten päivitystä on varmasti tulosillaan!

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.