23.5.2013

Nuku, nuku... lumikki

Ifolorilta kuveja +250kpl. Tauluki tuli taas ripustettua seinille.
Tänään ei ollut oikea päivä herätä. Suorastaan, ei olisi pitänyt koskaan edes herätä. Heti aamuseiskasta lähtien koko päivä on ollut yhtä katastrofia. Aina tietyin väliajoin elämässä on tällainen epäonnenpäivä, kun mikään vaan ei tunnu menevän putkeen. Tai suorastaan, kaikki asiat sujuvat katastrofin efektein ja tappajahain tunnarimusiikin soidessa päässä koko mystisen päivän ajan. Ja sinänsä hassua ja pelottavaakin, että todella, todella monella muulla tuntuu olleen tänään ihan samanlainen päivä, kehno kuin mikä. Tossa lukasin vielä äsken blogilistat lävite ennen ku aloin tätä rustaamaan, ja siellä oli jollakin seuraamallani bloggaajalla ollut myös kamala päivä. Jännää. Aivan sama voiteletko leivän tai käveletkö sillalla, sillä tiputat kuitenkin sen kantturan leivän lattialle voipuoli alaspäin ja tiput kuitenkin sillalta traagisesti ja hai syö sinut. Parempi siis olisi nukkua koko päivä ohitse, mutta kun 3 + 2 velvollisuutta odottavat... Tassukkaat, koulu ja aksatreenit. Siispä verkollinen harmeja kalasteltu taas tänään, mutta ei muutaku nokka kohti uusia pettymyksiä... Huomenna toivottavasti edes lähestulkoon normaali päivä.

Tämä aamu alkoi sillä, että päätinkin jättää takin kotiin kun ulkona oli aamulenkillä niin lämmin. Laitoin avaimet aiemmin takin taskuun ja koska jätinkin sen hemmetin takin kotiin, tajusin oven kiinni läimäistäessäni ja laumalle heipat toivottaessani, että sinneppä jäi avaimetkin takin mukana. Eihän siinä mitään muuten, oisin saanu vara-avaimen myöhemmin kaverilta koulun jälkeen eikä sillä mtn kiirettä olisi ollut, mutta kun aamutunnit olivat tietysti simulaatioympäristössä ja pakko oli saada pukuhuoneen kaappi auki että sai ees tunnille ilmestyä, niin missäpä muuallakaan se kaapin ainokainen avain oli kuin siellä takin taskussa avainnipussa. Kello varttia vailla kasi, ja aloin rimputtaa kaverille... Ei vastaa kerrottuna seitsemällä. Tuskastuminen. Kello kymmentä vaille, ja huomaan huoltomiehien menevän kellariin. No nehä lämäsee oven kiinni ennenku kerkeen kissaa sanoa, ja jään odottelemaan että naapuri tulee ja avaa kellarin oven jonne huoltomiehet menivät. Naapuri avaa oven parin minuutin kuluttua minua ensin säikähdettyään, ja kellariin kipittäessäni kerron tilanteen huoltomiehille, ja he lupaavat tulla "aivan hetken kuluttua" avaamaan kämpän oven. Venaan ja venaan, minuutit kuluvat ja olen varma että myöhästyn koulusta. Sitten ne lompsii pullan ja paskan tuoksusena ja avaa minulle virnistäen oven. Kiitän lyhyesti ja livahdan kämppään. Eivät sentään ottaneet maksua oven avaamisesta. Elleivät muuta mieltään ja tule lasku perässä, en enää ihmettelisi sitäkään...

Oliko huono päivä? Me vaadimme silti lenkkimme. Ja ruokamme.
Ja raaputuksemme. Ja aktivointimme.
Seuraavaksi päivän kamalin tilanne, josta tuskin pääsen ihan hetkessä ylite, ja siitä en halua avautua edes ääneen itselleni. Liikenteessä sattui melkoinen tilanne, ja käsittelin koko päivän minuutista toiseen tätä tilannetta. Kädet tutisten menin kouluun ja kukaan ei onneksi huomannut poissaolevaa mielialaani ja tutisevia käsiäni, koska en halua tällaisista asioista aina heti puhua. Ei siitä sen enempää, säikähdyksellä selvittiin, mutta koulukin meni ihan siinä että mietin vain tätä tilannetta uudelleen ja uudelleen ja jossittelin että entäs jos ja ihan niin kuin kuuluukin asiaa käsitellä kun jostakin traumatisoituu moisesti. Ei ole tuo liikenne ihan tehty minua varten, aina siellä sattuu ja tapahtuu. Hyih.

Tätä ei muuten saanut kuin reunojen kanssa tänne, kääntyili
väärinpäin jne. Kuitenkin, tämmöne idioottikoirien aktivointikikka.
Kiksu tajusi knopata kupin ympäri ja sai namit heti, muut ei hiffannu
vaan koukkivat oman aikansa nameja kieli pitkällä kupin reunoilta :D
Eli ylösalasin käännetty kuppi, jonka reunuksille nameja. Jee.

Nnoohh, kotona vetäsin tirsat ku en osannu mtn järkevää tehdä. Koirat eivät saaneet päivälenkkiään, koska halusin vain sulkeutua kämpille miettimään päivän tapahtumia. Myöhemmin heräsin ja laittelin safkaa, ja suunnattiin aksaan kasin pintaan. Arvelin, ettei oma moodini treenaamiseen ole kohallaan, ja kyllä se koiriin heijastuikin. Kiksu etenkään ei tänään viittiny yhtään olla kunnon harrastuskoira ja se teki halliin täysistunnot vaikka se teki tarpeistonsa jo aiemmin ulkona. Us-ko-ma-ton koira. Teki sen ihan tahallaan. Hemmetin foliosuoli. Kymppi taas kusbussiin että voi seki taas **tuttaa.
Joo ja kun päivän aiemmat pettymykset ja traumaattiset hetket oli jo karvaasti nielty, niin sain tietää että unohin irtisanoa aksapaikan ajoissa, joten joudun nyt maksamaan seuraavat 5 kertaa molemmille koirille, enkä tietenkään kesällä pääse näihin maksamiini treeneihin. Vain siksi, etten muutama viikko sitten tajunnut sanoa aksapaikkoja irti!!!!! Siispä myyn treenikerrat, ja ohjaaja kannusti että kyllä ne kesällä menee hyvin myyntiin kun ne menee melkeinpä aina ne treenikerrat myydyiksi jos joku niitä vaan myy. Alkaa alkeiskurssit sun muut niin jospa, jospa.. Inha heittää rahnua muuten hukkaan se 30e/kerta jos kukaan ei osta. :)) Ensi kerralla viisaampana taas, juhuu.

Treeneistä sen verran että harjoiteltiin itsenäisesti keinua, pöytää (ekaa kertaa) sekä 4 keppiä ilman ohjureita. Ohjattuna otettiin irtoamista yksinkertaisella radalla jossa oli myös rengaseste, ja putkia mentiin myös radalla ahkerasti. Viimeisenä otettiin uusi ohjaustekniikka eli "jarrutus putkeen", eli siinä koiran pitäisi kääntyä putken suoritettuaan suoraan sille suunnalle mistä ohjaaja sen lähetti jarrukäskyn kanssa. Tässä tytöt onnistu niin hyvin kuin vaan voi koirat onnistua, ja vieläpä molemmat ensimmäisillä yrityksillä kummastakin suunnasta lähetettynä. Toiseen suuntaan jarruttaessa putkelle tein persjätöt että pääsin ohjaamaan aina putken oikealle puolelle. Todella vaikeaa selittää, joten...
Lähdettiin punaiselta merkiltä, tarkoituksella jyrkkä kulma putkeen haastellisuuden lisäämiseksi, ja keltaisen merkin kohdalla jarrutusääni *shht* putkeen lähetettäessä. Tuumin että tytöt varmasti stoppaa putkelle kun niille joudun siinä sähähtämään jarrut, mutta ehei, ne juos molemmat putken reippaasti ja ohjauspuolesta riippuen kääntyivät ihanteellisen tiukasti putkesta sinne puolelle, jolta ne putkeen lähetinkin. Eli sininen ja punainen koukkaisu. Tosi jyrkät mutkat tekivät, ja Cara sai vielä testata esteen 16 ylitystä putkesta tultuaan, johon minä jouduin tekemään valssauksen että se jyrkästi putkesta tultuaan tajusi ylittää esteen eikä kiertänyt sitä vain ohitse. Keinulla tehtiin Caran kanssa läpimurto: Koira pomppasi ensin parin ekan kerran jälkeen pois keinulta, mutta muutaman todella rauhallisen monipalkatun toiston jälkeen Cara suoritti keinun täysin ilman hihnaa, hakeutuen itse innoissaan keinulle, ja pysyen kontaktipinnalla varmasti ja tullen siitä pois vasta luvan saatuaan. Molemmilta puolilta ohjasin ja oli kyllä mahtifiilis kun oliko tuo nyt 3. vai 4. keinukerta, niin nyt se menee sen kuin vanha tekijä. Varmasti pitää aina muistutella, mutta ainakin nyt jäi keinusta hyvät fiilikset niin koiralle kuin ohjaajallekin. Pöytä oli toisaalta noille tuttu kotiradalta, joten pystyin lähettämään ne kaukaa pöydälle ja ne malttoivat siinä venata hienosti.





Ylhäällä kuva irtoamisharjoituksesta. Punaisesta alkaa, sininen menee toiseen suuntaan takaisin. Mukava ja simppeli rata, irtoamiset sujuivat hyvin parin toiston jälkeen.

Ensi torstaina viimeinen kerta agilityä. Aika haikeeta. Eipä ainakaan kaduta, että startattiin tuossa ryhmässä agilityuramme. Vaikka olemme vasta käyneet alkeet ja suorittaneet jonkinmoista rataa ja esteistä kontaktit vaativat vielä varmistelua ja Kiksulla putket aina toisinaan, niin kyllä me silti osataan jo jotakin, ainakin vankat perusteet. Ja osataan nyt treenata itsenäisesti, vaikka varmasti tulee hetkiä jolloin tarvitaan ohjaavaa kättä ja ulkopuolista silmää neuvomaan, että missä menee vikaan.

Tästä on tosi hyvä jatkaa kesällä omalla radalla, ja syksyllä joko itsenäisesti Kuopion aksahalleilla tai ohjattuna, riippuen siitä saadaanko paikkaa vai ei. Ensisijaisesti kun ottavat HuPulle heidän omia alkeiskurssilaisiaan jatkokursseille, niin tuskin meille irtoaa paikkaa. Noh, itsenäisestikin kuitenkin mukava varmasti treenata Kodan ja Mantin kanssa, koska tietää mitä nyt pitää vielä harjoitella, ja osaa tehdä koirille sopivia harjoituksia ja opettaa esteet varmemmiksi. Ja ei kun nollia metästämään harjoituksissa, ja joskus kun uskallamme ja sattuu sopivasti kohdalle, mölleihin.

Ei oo kaikki hampaat suussa mutta ei se menoa haittaa,
 ja kaikkihan ten nyt tietää.
Ohjaajalta saimme tänään sellaista kokoavaa palautetta, että ollaan edistytty aksassa tosi nopeesti, ja hää toivoo että harjoitellaan agilityä edelleen minne ikinä suuntaammekin. Koirat selkeesti on kuin tehty agilityyn, ja me tullaan pärjäämään missä tahansa ryhmässä ikinä harjoittelemmekin, koska yhteistyömme on niin hyvää. Cara on kuulema todella kehityskelpoinen agilityn suhteen, ja se omaa hyvän hyppytekniikan ja se on mukavan motivoitunut agilityyn ja oppii nopeasti, sekä irtoaakin jo tässä vaiheessa kohtuullisesti. Myöskin avoin suhtautuminen esteisiin ja se että se on hyvin ohjaajan hallinnassa, auttavat hurjasti etenemisessä.
Cicaro on se ailahtelevainen osapuoli, sillä on hyvät ja huonot treenikertansa, ja sen kanssa pitää tehdä paljon enemmän hommia monen asian suhteen, mutta kyllä sekin aksasta nauttii ja ehdottomasti sen kanssa aion tehdä töitä, vaikka sitten tuplasti Caraan nähden, jos se sen vaatii. Tosi mukava oli huonon päivän päätteeksi saada kannustavaa kommenttia agilityharrastuksestamme.

Ai niin, aion opettaa syrrani ja Auroran aksan alkeisiin kesällä kotiradallamme. Heijän suhde toivottavasti paranee ja Auroralla kun riittää moottoria tekemiseen, niin aivan varmasti sekin tykkää aksailla, tai ainakin viime kesänä se tykkäsi kun pääsi muutaman kerran esteisiin tutustumaan. Mutta nyt pätkäisen tähän, koska treenijutut eivät niin suurta suosiota saavuta koskaan.

Käytiin vielä Auroran kanssa tunnin juoksu(no hölkkä)lenkillä huonon päivän päätteeksi, ja lenkki sentään onnistui hyvin. Käytiin joen toisella puolella ja kaupungin läpi takas kämpille. Tavattiin shelttipoika matkalla, ja vähän aikaa siinä turistiin. Namitin aksatreeneistä jääneillä nakeilla perusasentoa ja seuraamista, ja olipa mukava huomata miten monessa eri tilanteessa Auroraan sai kontaktin! Eikä edes arastellut kuin paria roskista koko lenkin aikana.

Damn it. Tästähä tulee postaus. Ainakin pituudeltaan. Täppäsin täs just 4 muuta asiaa joista pitäs turista. Jospa teen niistä ihan erillisen postingin huomenissa tai lähiaikoina. Tulossa mm. videoita temppuhetkistä kämpässä ja kuvia piknikreissusta ja rantsureissusta.

Sissin ja Moonan kanssa Vimpelissä = Kiksu löytää jonkun elikon jätökset> pyörii niissä> pesulle kotona.
Eka kerta ku koskaan pesin Kiksun, ei tuo ny tykänny mutta alistui kohtaloonsa. Yritin hukuttaa pestä
Kiksun Vimpelissä yhessä lätäkössä mutta eipä paljon auttanut. Löyhkä kotimatkalla oli edelleen mummoja
kaatava. Ja tappava.
Koirat on saanu yksilöllistä aikaa tässä viime aikoina, koska olen siihen panostanut erityisesti. Aurora pääsi käymään ellässä yssikseen, ja otus käyttäyty ellässä hienosti alkuarastelujen mentyä ohite. Vuorot oli myöhässä 20min, mikä ei meitä haitannut ollenkaan kun Aurora sai totutella ellässä olemiseen. Otus painoi 15,3kg. Ellä kuunteli sydämen, tsekkas koko otuksen lävite, tuikkas tehosteet ja homma oli sillä selvä. Aurora sai kehuja hyvästä lihaksistostaan. Ellä varotteli että kun rokotettiin juoksujen just alettua samaisena päivänä, että rokottaminen on suurempi riski. Siksi loppupäivä lepoa. 

Kiksun taas otin messiin puistoilemaan muutamaks tunniks, ku oltiin viettämässä kesäiltaa aika isolla porukalla puistossa tuossa alkuviikolla. Otus sai paljon huomiota, ja torkkui osan ajasta viltin nurkalla. Kiksu on kaikessa niin helppo nassukka että sen voi ottaa tommoseenkin mukaan ihan vaivatta, ottaa niin ihanan lunkisti kaiken.

Caran kanssa ei oo vielä keretty käymään privaattilenksua, vaikka monesti oon sille lupaillu että käydään jäätelöllä jossaki. Jospa vkl aikana. Pari päivää, ja nassukat viettävät synttäreitä! Lauantaina juhlitaan kunnolla eläinkaupan kautta käyden.

24.5. käytiin Tivolissa minu kaverin ja hänen kahen lapsen kanssa, Cara sai tulla mukaan ihmettelemään menoa. Lunkisti otti, tietysti, ja pari kertaa se hätääntyi kun lapset kiljui laitteissa ja esiintyjä kiipes korkeelle mastoon, mut muuten ei mtn huomauteltavaa.

2 kommenttia:

  1. Täällä odottelee lahja, jahka sankarit saapuvat Tervoilemaan >:)

    VastaaPoista

Asiattomiksi luokiteltavia kommentteja ei julkaista.