Vaikka joku muu saattaisi piilotella ongelmaa, minä haluan nostaa tämän esille. Tarkoitus on selvittää ja spekuloida sitä, miksi Aurora käyttäytyy pelokkaasti ulkomaailmassa. Tavoite on, että Aurora ottaisi lenkit rennommalla fiiliksellä. Aurora ilmentää pelon ja stressin oravanpyörässä elämistään haukkumalla toisinaan ihmisille, säikähtämällä yllättäviä ääniä, joitakin konkreettisia asioita kuten roskiksia, liikennemerkkejä tmv.
Kun Aurora säikähtää, se alkaa vetää hihnassa paniikinomaisesti korvat ja häntä luimussa, läähättäen, korvat lukossa. Kun se taas ei pääse tilannetta pakoon, se haukkuu eli puolustautuu. Terävä Aurora ei onneksi ole, joten se vain lamaantuu pelottavissa tilanteissa, jos ei voi paeta eikä puolustautua haukkumalla.
Taustaa
Kaivelin tietoja blogistani niiltä ajoilta, kun Aurora saapui meille. Lisäksi utelin muistinvirkistykseksi tietoja Auroran kasvattajalta siitä, millainen pentu Aurora pentulaatikkoaikoina oli ollut. Ennen kuin kukaan huudahtaa, että emmekö muka tienneet, millaista pentua olemme ottamassa, niin tottakai kyselin melkein päivittäin mitä pennulle kuuluu ja miten sen luonne on kehittynyt. Ja pentulaatikkoaikoina Aurora olikin rohkeimpia pentueen yksilöitä. 8-viikkoisena Auroran muuttaessa meille uuteen kotiinsa, se oli saanut kasvattajalla tutustua kaikenlaiseen aina kauppareissuista eläinlääkäreihin. Huomioitava on, että se myös koki trauman tippuessaan kolmannesta kerroksesta kasvattajasta johtumattomista syistä.Seuraavana lainauksia blogistani Auroran luonteen kehityksen peilaamiseksi:
"Aurorasta pitäs kaiken jären mukaan tulla sosiaalisempi otus kaupunkielämään ku nuista kahesta, koska se ny pienestä saakka näkee tätä kaupungin menoa ja vilskettä ihmisineen ja koirineen. " PL/Helmikuu/2012
Huomataan heti alkuunsa, että väite ei pitänyt paikkaansa. Ympäristön lisäksi perimä, koulutus ja muut olosuhteet vaikuttavat siihen, kasvaako koirasta arka vai ei. Se, mikä tässä on kiintoisaa, niin saman koulutuksen saaneet Cicaro ja Caramel kasvoivat pomminvarmoiksi, helpoiksi kanssaeläjiksi, joiden kanssa on helppoa ja turvallista mennä minne vaan ja olla missä vaan.
Seuraavana tällainen lainaus blogistani.
"Aurora on oppinut menemään portaat nyt myös alaspäin, ja saanut lenkillä paljon huomiota ohikulkijoilta, mikä on vaan loistohomma, kun pentu sosiaalistuu siinä niin hyvin. Toisia koiria ja ihmisiä nahkamaha kohtaa häntä heiluen ja reippaasti nuuhkien, ei pelkää ollenkaan uusia tuttavuuksia. Käytiin tänään keskustan tuntumassa lenkillä, siellä oli joku ihmeen luistelukerho, ja kaiuttimet pauhas ja ihmisiä oli ihan hirmuisesti, joten totta kai mä tungin sinne pennun kanssa, mitä mainioin paikka sosiaalistaa otusta. Aurora ihmetteli hieman kovaa meteliä ja ihmispaljoutta, mutta siinä se ihan viileesti istuskeli ja katseli menoa. " PL/Maaliskuu/2012
Jeps, hienoa kehitystä havaittavissa, ja jo aika haasvavia tilanteita pennulle. Kuitenkin, mikäli puppelo on ottanut kaiken edelleen lunkisti, ei ole mitään negatiivista siinä, että pentu on päässyt tositilanteeseen sosiaalistumaan ja ottanut asian hyvin.
Lisää lainauksia.
"Tässähä tulee iteki yltiösosiaaliseks lenkkeilijäks, ku ei yhtäkää lenkkiä pääse menemään ilman että joku ohikulkija jää ihastelemaan Auroraa. Tollasella pörrösellä, nappisilmäsellä pennulla on näin keväisin selkeesti jokin vaikutus ihmisiin.." PL/Maaliskuu/2012
Muistan kyllä nämä ajat, kuinka ohikulkijat halusivat päästä tervehtimään Auroraa, ja mikäpä siinä kun pentu otti ihmiset vastaan avosylin ja minä ohjeistin kuinka tulee tervehtiä pentua oikein.
Vielä lisää vaan.
"Pentu sai kehuja ellältä ku oli niin rohkee otus, toisin ku colliesukuset yksilöt yleensä tuppaa olemaan." PL/Maaliskuu/2012
Reipas eläinlääkärireissu 3-kuiselta koiranalulta. Ei mitään moitittavaa vieläkään.
Ensimmäiset arkuuden merkit ilmestyivät, kun Aurora oli 4-5kk ikäinen. Toukokuussa kävimme kaksissa mätsäreissä, joissa pentu oli hieman arahkon oloinen ja jumitti kehässä koska pelkäsi tilannetta. Mörköiän myllerrykset alkoivat kuin etuajassa ennen ensimmäisiä juoksuja, ja ovat jääneet niin ikään päälle tähänkin päivään saakka.
Seuraavana pohdintaa siitä, että mitkä eri tekijät ovat voineet vaikuttaa Auroran taipumukseen stressata
elämää kaupungissa. Onko se joutunut liian haastaviin tilanteisiin liian pian? Onko se hoitopaikoissa ollessaan pelästynyt joitakin ihmisiä tai asioita? Onko se stressannut kahden kodin välillä kulkemista ja tuntenut olonsa turvattomaksi? Onko se luonteeltaan herkästi pelkotiloja itselleen kehittävä tai suoranaisesti arka? Onko sen itsetuntoa latistettu tiedostamatta? Onko se saanut liian vähän tukea pelottavissa tilanteissa? Aiheuttiko Auroran tippuminen 3.kerroksesta sille henkisen trauman? Onko se suoranaisesti säikähtänyt jotakin asiaa nuorempana ja kehittänyt siitä itselleen pelon?
Stressaantunut, itsetunnoton, arka/pelokas?
"Syntymähetkellä koiralla on aivan tavallinen stressinsietovarasto, joka käynnistyy vasta, kun keho todella tarvitsee varaenergiaa esimerkiksi metsästyksessä, tappelussa ja paossa." (Metsästysnoutajat 1991).
Joten alkupisteessä syntymähetkellä koirat olisivat tämän lainauksen mukaan yhtä herkkiä tai epäherkkiä stressaamaan. Ympäristö muokkaa yksilöstä joko stressaantuneen tai stressaamattoman koiran. Kuitenkin uskomuksen mukaan nartun kantoajan stressaaminen vaikuttaa syntymättömiin pentuihin, mutta tähän hätään en löydä tälle tiedolle tarkempia perusteluja. Lieköhän asiaa tutkittu.
"Pelkäävä koiran pyrkii kohteesta kauemmas, mahdollisesti häntä koipien välissä mahdollisimman pieneltä näyttäen." (Autio N.d.).
Juuri tältä se näyttää. En voisi paremmin kuvailla.
"Tavallisin syy stressiin on antaa vilkkaan, sosiaalisesti kehittyneen ja niinkin älykkään eläimen kuin koiran tylsistyä." (Metsästysnoutajat 1991).
"Jos yksilö altistetaan virikkeille liian usein, liian kauan ja virikkeitä on liian monta, ne voivat aiheuttaa stressireaktiota aivan samoin kuin tylsistyminen, tällöin on kyse yliaktivoivista tekijöistä.
Eräät koirat stressaantuvat jo yhdestä tekijästä, toisten kestäessä kahta tai kolmea eri tekijää ennen kuin alkavat stressaantua." (Metsästysnoutajat 1991.)
Huomaamme siis, että se kaikille tuttu ja turvallinen kultainen keskitie on parempi kuin kumpikaan ääripäistä, ja tämä pätee elämässä vähän joka asiassa. Kuten virikkeistämisessä. Aurora sai pentuna sopivasti virikettä, kun lenkkejä alettiin iän sopivuuden mukaan pidentämään, kävimme koirapuistossa ja välillä oltiin irti koirakavereiden kanssa metsissä. Muutamat mätsärit, tempputuokiot ja privaattilenkit kuuluivat myös nuoruusaikoihin. Kotona sisätiloissa ollessa rauhoituttiin aina kun ei temppuiltu tai riehuttu siskojen kanssa. Lauma kyllä osasi ja osaa edelleen myös rentoutua sisätiloissa ollessaan.
"...koira on joutunut sellaisten tapahtumien kohteeksi, jotka ovat järkyttäneet sitä pahasti, ja jotka ovat aiheuttaneet sille syviä henkisiä haavoja" (Autio N.d.).
Kuten esimerkiksi tippuminen kolmannesta kerroksesta, ja kuulemani mukaan vieraat ihmiset jotka koiranpennun tiputtua ja kiljuttua hätäänsä ja kipuansa, ilmestyivät paikalle, tehden jotakin mistä en tiedä, eikä tiedä kasvattajakaan. Voi vain arvailla. Hyvin hauraana, pelkäävänä ja kivuliaana rapun alla yksin nyhjöttäessään ja apua odotellessaan Auroralle saattoi olla liikaa, että vieraat ihmiset olivat mahdollisesti yrittäneet lähestyä sitä sen tiputtua. En tiedä, kuinka paljon uskallan laittaa painoa Auroran tapaturmalle sen nykyisen arkuuden suhteen, koska en tiedä tarpeeksi koirien traumatisoitumisen vaikutuksista sen elämään jatkossa. Siksi tämä on vain spekulointia.
"Jos koiraa joka päivä altistetaan henkiselle ja/tai ruumiilliselle rasitukselle, harjaantuu stressiä kehittävä systeemi koko ajan muodostamaan stessihormonia siten, että yksilö on koko ajan äärimmäisessä hälytystilassa." (Metsästysnoutajat 1991).
Mikäli jälleen vertaan omaan koiranomistajuuteeni ja elämääni laumani kanssa, minun laumani rauhoittuu sisätiloissa, ja ulkona on toiminnan vuoro. Olen kuullut tapauksista, joissa ihmiset ulkoiluttavat koiraansa fanaattisesti, ylitreenaavat ja eivät anna koiran rauhoittua selkeästi välissä, saattavatpa vielä ottaa mukaan töihinkin jossa koiran on lähes mahdotonta rauhoittua kaiken vilinän keskellä. Voin hyvin kuvitella, että moista elämänrytmiä soveltava koira ei välttämättä elä stressittömästi. Kuitenkin kyse on yksilöistä, joten voipa olla että joku koira kykenee moiseen.
"Pennuille tai nuorille koirille monen uuden koiran tapaaminen päivittäin (esimerkiksi koirapuistossa) voi aiheuttaa stressihormoninpitoisuuksien nousua veressä. Tämä yhdistettynä muihin häiriötekijöihin (stressaaviin tekijöihin) on koiralle epämiellyttävä tilanne." (Metsästysnoutajat 1991.)
Tässä minun pitää jo katsoa itseäni peilistä ja todeta, että Aurora tapasi kyllä melkoisesti uusia tuttavuuksia nuoruudessaan puistoillessa ja kaikki kavereiden koirat tavatessaan. Kuitenkin, Aurora on toisia koiria kohtaan todella avoin, leikkisä ja iloinen. Ei ollenkaan häntä ja korvat luimussa läähättäen kulkeva stressaantunut koira, vaan juuri sellainen kuin pitääkin olla; elämäniloa täynnä oleva koira.
"Pelolle on tyypillistä sen yleistyminen. Koira saattaa aluksi pelätä vaikkapa lastenrattaita työntäviä ihmisiä, pikkuhiljaa se alkaa pelkäämään ihmisiä vaikka nämä eivät työntäisikään rattaita, sitten autoja ja pyöräilijöitä jne. Tämä on koiran näkökulmasta järkevää. Mitä aikaisemmin se reagoi uhkaan, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on selvitä tilanteesta vahingoittumatta. " (Autio N.d.)
Tämäkin on käynyt mielessäni. Ehkäpä Aurora säikähti nuorena ihmistä tai pyöräilijää, ja on alkanut myöhemmin yhdistää lumipalloefektin lailla pelkojaan kaikenlaisiin kulkuneuvoihin ja -tapoihin, jotka jotenkin linkittyvät ihmisiin. Todella paha sanoa.
"Itseluottamuksen (-tunnon) puuttuminen on erittäin suuri stressitekijä sekä ihmiselle että eläimelle. Tämä tarkoittaa sitä, että ei pysty puuttumaan omaan elämäntilanteeseen, ei näe poispääsyä vaikeasta tilanteesta ja tuntee avuttomuutta. Koiralle, joka on huonosti käyttäytyvä, ei anneta tilaisuutta tehdä omia aloitteita... Kaikki koiran yritykset tehdä omia aloitteita, esimerkiksi nuuskia siitä, mihin toinen koira on merkannut tai tervehtiä jotakuta, jonka se tuntee, tyrmätään vastaamalla tiukasti ”ei” ”hyi” tms. Jos tämä on jatkuvaa ja koiran arkipäivää, koira tulee vähitellen yhä passiivisemmaksi, koska sen toiminta ei näytä olevan hyväksyttävää. Koira ei tiedä, mitä sen pitäisi tehdä, jotta se saisi ystävällisyyttä ja kehumisia. Passiivisena oleminen ainakin takaa koiran mielestä sen, että se ei ota riskejä ja tee jälleen väärin.......Laskeva häntä ja taaksepäin vetäytyneet korvat osoittavat pakonomaista oloa. Stressimekanismi käy koiran sisällä täydellä teholla." (Metsästysnoutajat 1991.)
Pitkä lainaus, mutta asiaa ei voine tiivistää pariinkaan lauseeseen kovin havainnollistavasti. Olen tavannut itseluottamuksen puutteesta omaavia koiria vain muutaman, mutta kun vertaan niitä Auroraan, on aika selvää, että Aurorakin kärsii huonosta itsetunnosta. Ja tuo viimeisin lainauksen virke kuvastaa juuri sitä, kuinka Aurora ulkomaailmassa kulkee. Ja samalla huomaan, kuinka itsetunnon nostamiseksi tehtävät asiat ovat juuri niitä asioita, joita aiemminkin toteutin Auroran ollessa minulla hoidossa. Annoin sen päättää tahdin, kuitenkin varmistaessani ettei se vedä. Annoin sen tallustaa kaikessa rauhassa ja tietoisesti muistuttelin jatkuvasti normaalisti ripeitä askeleitani ottamaan hiljaisia, käyskentelytahtisia askeleita. Mihinkään ei ollut kiire, sai nuuhkia, katsella rauhassa jos pelotti tai arvelutti, tulla luokse hakemaan namia ja kehuja. Aurora muuttuikin muutamassa viikossa tuolloin selkeästi parempaan suuntaan kanssani. Alkuun hihna viivana olemus luimussa ääniä karkuun juokseva koira kykeni jo leikkimään kanssani lenkeillä, tuli luokseni häntä ja korvat pystyasennossa ja söi namia ja mielisteli kehuja saadessaan. Se näytti jo normaalilta, lenkeistä nauttivalta eläimeltä.
"Tutkijat ovat sitä mieltä, että suurin syy stressiin sekä ihmisellä että koiralla on ympäristö, joka ei sovellu meille. " (Autio N.d.).
Tätä olen itsekin mietiskellyt, että onko kaupungissa eläminen stressihormonien ympäröimänä Auroralle oikein ja parasta. Olenko vain itsekäs, kun haluan ja yritän saada sen sopeutumaan vilkkaaseen asvalttiviidakkoomme? Entä, jos vuodenkaan päästä se ei kykene rauhoittumaan ulkomaailman ärsykkeiltä?
Loppuun vielä lainaus siitä, millaiset minun tuntemukseni ovat viime aikoina olleet
Peloissaan ryntäilevän koiran omistaja on varmasti huolissaan toveristaan. Miksi koira pelkää, vaikka omistaja tietää, ettei siihen ole mitään syytä? Miksi omistajan viestit rauhallisesta käytöksestä eivät mene perille? (Autio N.d.)
Lopputulos
Aiemmassa kuulumispostauksessa jo kirjoitin, mitä aion tehdä Auroran tilanteen eteen. Missään nimessä en aio luovuttaa ja sopeutua siihen, että lauman jäsen joutuu elämään pelossa vaikka ympäristö olisi sille turvallinen ja parhaimmillaan täynnä ihania joka päivä vaihtuvia tuoksuja ja ihmisiä, koiria ja virikkeitä. Tällä hetkellä Auroran mielestä ulkomaailma on musta maailma, jossa saa aina pelätä ja stressata.Yritän itse ajatella asian positiivisesti; onhan minulla tässä hyvä paikka oppia hieman erilaisen ja haastavamman koiran kanssa elämistä ja kouluttamista. Vinkit sieltä ulkomaailmasta edessäni tällä hetkellä sateessa ropisevan ikkunalasin takaa ovat todella tervetulleita, vaikka omaankin jo aiempien hetkien kanssa toimivia vinkkejä aika monia - mutta koiramaailmassa vinkkejä ei voi koskaan olla liikaa. Aina voi vetäistä yhden uuden ässän hihasta ja parantaa sillä karvakaverin elämänlaatua. Senhän se ansaitsee.
Lähteet
Eläinkouluttajat.fi. (Autio, A.). Ongelmakoira. N.d. Viitattu 9.5.2013.
http://www.elainkouluttajat.net/index2.php?option=com_content&do_pdf=1&id=28
Suomen metsästysnoutajat ry. Koirat ja stressi. 1991. Viitattu 9.5.2013.
http://www.metsastysnoutajat.com/artik10_master4.html
Kiitos tästä! :) Ensimmäinen koirani oli meille tullessaan aikuinen ja arka. Nykyään on paljon itsevarmempi, varmasti perheen ja ympäristön vaihdos auttoi. Kun koiralle tuli parempi itsetunto, arkuus alkoi kadota.
VastaaPoistaToinen koirani on ollut minulla pennusta asti, ja on melko arka. Itellä on samanlaisia ajatuksia kun tässä tekstissä, ja sain vähän lisääkin ajateltavaa :) Itseä harmittaa kun olen antanut tuon nuoremman koiran kasvaa araksi meillä. Toisaalta rotukin vaikuttaa, mutta silti ajattelen, olisiko koirasta tullut niin arka jonkun muun kasvattamana.
Teksti kuullostaa tosi tutulta, koska omistan myös aran koiran joka oli pentuna sosiaalinen. Kun ikää tuli lisää, Emmi alkoi stressaamaan esim. näyttelyissä ja mätsäreissä tosi paljon, joten saatoi jopa alkaa haukkua tuomarille tai näyttää hampaita. Pidin pitkän tauon ennen kuin uskaltauduin uudestaan mätsäriin ja silloin Emmi oikein tärisi ja oli tosi stressaantunut mutta namien avulla ja rauhallisella rapsutuksilla antoi tuomarin tarkastaa itsensä. Siitä lähtien ollaan käyty mätsäreissä niin että sanon aina tuomarille että antaa namia, koska on arka ja nykyään antaakin paljon paremmin tarkastaa itsensä vaikka luimuilee ja kyyristeleekin. Muualla kun mätsäreissä Emmi ei anna ilman namia kenenkään vieraan koskea, lähtee aina karkuun tai alkaa haukkua, myös joskus kaduilla alkaa haukkua pelottavan näköisille ihmisille. Ihmisten lisäksi Emmiä pelottaa todella paljon esim. imurit, ruohonleikkurit ja raketit mikä saa sen vatsan menemään sekaisin, läähättämään ja tärisemään. Myös autoilu on alkanut pelottamaan Emmiä tosi paljon ei suostu millään tulemaan autoon ilman taistelua vaikka ei voi siellä pahoin ja saa siellä nameja. Mitään traumoja ei siis koskaan ole tullut joten en keksi yhtään mistä tuo johtuu koska sosiaalistin kyllä Emmiä kun oli pentu. Ainoastaan selityksen keksin sille miksi Emmi pelkää koiria koska pentuna yksi koira hyökkäsi kimppuun. Joo, aran koiran kanssa eläminen ei tosiaan ole aina helppoa, olisin tosi onnellinen vaan siitäkin jos voisin kulkea just rapussa ihmisten ohi ilman että E alkaisi haukkua tai jos antaisi tuntemattomien silittää itseään..
VastaaPoistaAhh, kun olisi itsekin ajatellut näin laajasti Kodan ollessa noin nuori. Hyvä siitä Aasta tulee (ja on jo!). Itsetunto on yllättävän helposti parannettavissa, vaikka vaatii kyllä hermoja.
VastaaPoistaVarsinki ku tietää mite erilaisia luonteita tää teiä koko lauma on täynnä ni hyvää tasapainottelua vaatii!
Hyviä lainauksia, miljoona uutta syytä keksin sille, miten oon pilannu tuon koiran :DD Mutta sitäpä on turha enää angstata, ainut mikä mietityttää on se, että jos koira on luonteeltaan tuommone arka ja epävarma ni ei kai se siitä mikskää kokonaan muutu?
Tai siis aina voi edetä, mutta muuten yhtä herkkä takapakeillekin toisaalta. Jännä tämä koirankin psyyke!
Meillä on 4v bordercollien ja lapinkoiran risteytys leikattu narttu, jonka käytös muuttui vuoden sisällä enemmän aremmaksi kuin aikaisemmin. Pentuna pissi alleen uusissa tilanteissa, jätettiin huomiotta pissit ni ei pissi enää isompana. Eläinlääkärit eivät ole löytäneet vielä koirasta vikaa, tutkimukset jatkuu. Meijän koira ei osaa puolustaa ruokakuppiaan ees kissoilta vaan väistyy jos kissa menee lähelle, siks koiramme syö suljetussa huoneessa. En ole koskaan kuullut koiramme haukkuvan tai edes murisevan. Toisen koiran nähdessään nostaa kaikki selkäkarvansa pystyyn, joten vaihdamme suosiolla tientoiselle puolelle. Tottunut pennusta asti toisiin koiriin, käyty pentukursseilla ja ainut koira jolle ei nosta karvoja pystyyn on vanhempieni dobermanni 6v. leikattu uros. Kaverini pentukoira oli niin pelottava, että koiramme piiloutui sängyn alle. Asunut ikänsä lapsiperheessä, meillä kouluikäisiä 2 tyttöä. Jos tytöt korottaa hieman ääntään esim. leikkiessään omassa huoneessaan niin koiramme menee piiloon sängyn alle, muutenkin esillä olon on vain keittiön pöydän alla, tai sohvan takana ja esille saa houkutella. Asumme rivitalossa jossa on iso aidattu takapiha, tarpeitten tekemiseen menee tosi kauan ku vain pyörii eikä löydä muka paikkaa ja tämä sama lenkillä, saattaa 5km lenkillä vasta loppuvaiheessa tehä tarpeensa. Aktivointileluja ollaan kokeiltu, ei kiinnostu. Agilityn alkeiskurssilla käytiin eka syksyllä ja toisen kerran keväällä, yhteensä 12 kertaa. Stressaa esteitä ja uusia ihmisiä, joten ei ruvennut yhteistyöhön ja eikä namit kiinnosta. Käytiin 2 kertaa jopa yksityistunneilla mutta ei ruvennut yhteisyöhön, vaikka kuinka koitettiin kannustaa. Kouluttaja ihmetteli tuota meijän koiraa ja sano ettei ole koskaan aijemmin nähnyt vastaavaa tai noin arkaa koiraa. JOTEN TÄSSÄ KOIRASSA ON HAASTETTA, JA MIETIMME ONKO KOIRA TULLUT JO TIENSÄ PÄÄHÄN?? -M.H-
VastaaPoistaAnonyymi, vaikea sanoa kun koiraa ei ole nähnyt, mutta kuulostaa siltä, että se on pehmeä ympäristöä kohtaan, eli se on herkkä reagoimaan erilaisille ärsykkeille. Kuinkas koira käyttäytyy esimerkiksi koulutustilanteissa, näyristeleekö, motivoituuko hyvin, innostuuko herkästi vai onko koko ajan vähän off-vaihteella?
PoistaSaikohan koira tarpeeksi rauhaa pentuaikana, kun on kouluikäisiä lapsia talossa? Onko sille sattunut koskaan mitään ikävää tietyissä tilanteissa? Kuinkas sterkkaus vaikutti koiraan, oletko huomannut millaisia muutoksia, että oliko samanlainen ennen ja jälkeen sterkkauksen vai muuttuiko jotain? Kuinkas kovaa koulutusta koiraan on käytetty? Liian kova koulutus liian herkälle koiralle saattaa vaikuttaa niin, että koira sulkeutuu ja alkaa pelkäämään. Tuo on kyllä jännä, että se menee niin usein sängyn alle piiloon. Kipuja sillä ilmeisesti ei ole, jos eläinlääkärit eivät ole mitään löytäneet? Reagoikos koirasi ääniin, ihmisiin, koiriin ja muihin ärsykkeisiin yhtä kovasti? Mihin eniten, mihin vähiten?
Jos koirasi on tottunut toisiin koiriin pennusta saakka, ja silti aikuisena niitä pelkää, niin luulisin että se joutuu ottamaan liikaa vastuuta toisia koiria kohdatessaan, ja ei herkkänä kestä sitä, vaan vaihtaa mieluummin puolustuskannalle, jotta saa tilanteen hallittua ja ratkaistua mieluummin niin. Kuinka kohtaatte toiset koirat? Annatko koirasi mennä suoraan tekemään tuttavuutta edellä, vaaditko kontaktin, väistättekö koira turvallisesti sinun ja toisen koiran välissä...?
Tarpeiden tekeminen on sellainen asia, että jokainen koira hoitaa sen hieman omalla tavallaan. Meiltä löytyy yksi koira, joka tekee melkein välittömästi ulos päästyään tarpeensa, ja yksi panttari, joka ei välttämättä tee koko lenkin aikana ollenkaan ja vinkuu takaisin ulos sisälle päästyään. Voi auttaa, ettet itse kerää paineita ja kyttäile ja vaadi koiraa tekemään tarpeitaan, vaan annat sen hoitaa homman itse kaikessa rauhassa. Etsit otollisen alueen, ja annat koiralle riittävästi tilaa esmes pitkän hihnan avulla, sillä jotkut koirat eivät suostu tekemään tarpeitaan kuin pitkälle pöpelikköön. Ja jos mahdollista, valitkaa joku vakiopaikka jossa käytte tarpeiden teossa. Kun alueella on ennestään koiran omia jätöksiä, se tekee sinne herkemmin myös seuraavan kerran.
Mitenkäs tuo stressaaminen ilmenee? Läähättääkö, kulkeeko arastellen, säikkyykö, meneekö lukkoon, käykö ylikierroksilla?
jatkoa edelliseen...
PoistaUskon, tai haluan uskoa, että jokainen koira saadaan motivoitumaan jollakin tavalla. Toiselle käyvät perusnappulat, toiselle vain siankielipalat ja kanaherkut ja toiselle kelpaa motivaattoriksi riehakas leikki yhdessä omistajan kanssa. Jotkut koirat motivoituvat myös itse tekemisestä ja sen tuomasta ilosta, esmes jotkut paimenkoirat, jotka rakastavat tekemistä ja liikkumista itsessään. Koetapa valikoida esmes juustoa, kanaa ja muuta erilaista namia taskuun, josta saat namit helposti esille. Ota lenkille uusi asenne, leikitte niin paljon kuin kerkeätte lenkin aikana, ja ette stressaa yhtikäs mistään mitään! Pidätte hauskaa, palkkaat ja kehut koiraa sen jokaisesta aloitteesta, esim. siitä että se nuuhkii jotakin lenkillä. Älä paineista sitä liikaa äläkä vaadi siltä muuta kuin sitä, että se tekee itse omia valintojaan, ihan niitä pieniä nuuhkimpa-tuota-esinettä-maassa -valintojakin, joista se saa hirmuisesti kiitosta. Näin sen itseluottamus kasvaa, ja se reipastuu. Kuulostaa siltä, että koirasi itsetunto ei ole kohdallaan. Auroran kanssa teimme juuri tällaisia lenkkejä, eli pidimme lenkeillä hauskaa ja Aurora sai kehut kaikesta mitä se teki, ja jos se reagoi väärin eli pelkäsi jotakin, en huomioinut sitä. Seisahduin aloilleni samantien, olin rauhassa ja passiivisena ja annoin Auroran rauhoittua. Ainoa paikka, missä en tehnyt tätä että itse seisahduin ja passivoiduin, oli kun ylitimme suojatietä... luonnollisesti, hah. En torunut, jos Aurora pelkäsi, vaan en antanut siitä mitään palautetta. Näin se oppi, ettei ympäristö muutu mihinkään suuntaan, jos se reagoi pelkäämällä. Lähdimme Auroran kanssa siitä tilanteesta, että se kulki lenkeillä läähättäen ja vetäen häntä koipien välissä. Muutaman kuukauden kuluttua se jo kulki häntä pystyssä ja jopa LEIKKI. Se leikki silkasta leikkimisen riemusta, ja leikkiminen ruokki sen rentoutumista lenkeillä!
Koirasi ei siis ole missään nimessä tullut tiensä päähän. Sillä on vielä aikaa oppia, että maailma on kiva paikka elää. Se vaan vaatii sinulta hurjasti työtä ja todella hyviä hermoja. Koiran toruminen sen stressatessa tai pelätessä pahentaa tilannetta aina kahdella harppauksella. Kun stressi ja pelko poistuvat, koira voi vasta silloin ottaa sinun pyyntösi vastaan ja motivoitua niistä nameista, kehuista ja leluista. Se ei yksinkertaisesti kykene tekemään agilityradalla mitään, jos se pelkää tai on todella epävarma itsestään. Siksi peruspohja kuntoon ensin normaaleilla lenkeillä ja esmes itsenäisellä tokoilulla, ennen kuin vaadit siltä liikaa. Ja ota ihmeessä koko perhe apuun, myös lapset. Pyydä lasten lähestyä koiraa rauhallisemmin ja antaa sille omaa rauhaa. Luo myös lasten ja koiran välille hyviä kokemuksia esim. yhteisen harjaustuokion tai tempputuokion avulla. Ja luokaa yhdessä yhteiset säännöt perheeseenne; koira ahdistuu paljon, jos perheessä toinen toruu ja toinen kehuu samasta asiasta.
Toivottavasti älyät tämän vastaukseni täältä, tästä kun ei mitään ilmoitusta tule sinulle. Olisi mukava, jos voisin jotenkin auttaa tilanteessasi, sillä itsekin uskoin Auroran olevan loppuelämänsä yhtä vaikea kuin se joskus oli.
Nämä kirjoitukset pistivät minutkin ajattelamaan, ja hyvä niin. Minullakin on arka koira. Tyttö on nyt 4v2kk Koirani käyttäytyi jo pentuna minusta oudosti......minulla oli tuolloin 10-vuotias leikattu uros, samaa rotua. Pentu ei ollut ollenkaan kiinnostunut lajitoveristaan, jota ihmettelin...noh.....viittasin rukkasella......noh....aikaa meni hieman. Kävimme kylässä jossa oli toisia koiria...koirani alkoi näykkiä niitä ja selvästi ei halunut ollatoiset koirien kanssa. Kävimme kahdella arkitottelevaisuus kurssilla yhteensä 4kertaa/kurssi yhteeensä 8kertaa 1h/kurssi...kummallakaan kurssilla koirani ei vaan tehnyt oikeastaan yhtään mitään.....jätin kurssit ja keskityn näyttelyyn. Siinä tuli terveydellisistä syistä yli vuoden tauko ja koirani oli tällä välin muuttunut aremmasta aremmaksi. Monikaaan ihminen ei tajua, että aran koiran kanssa eläminen ei ole helppoa.
VastaaPoistaNäyttelyissä/mätsäreissä en kuitenkaan ole koirani häntää nähnyt jalkojenvälissä?! En sitten tiedä, että huomasiko kasvattaja, että tämä koira on arka.....kun oli ensin valinut kysesisen koiran itselleen ja myöhemmin ottikin toisen?!!! Koirani on kotona oman väen kanssa OK, mutta toisaalla selvästi tressaantunut. Vinkkejä otan mielelläni vastaan miten meidän olisi nyt paras toimia.
Eipä aran koiran kanssa auta ku pysyä ite kannustavana ja johdonmukaisena ja viedä koira vain sellaisiin tilanteisiin joihin se on valmis.
PoistaKiitos Leena tästä blogikirjoituksesta. Oli tosi monipuolisesti pohdittu aihetta ja tästä sai paljon ideoita :)
VastaaPoista