3.3.2015

Hampaat irtoo ja veri tippuu

Meillä oli torstain agitreeneissä niin vaikea rata, että ensimmäisenä radalle harjoittelemaan mennessäni en ollut kerennyt muistelemaan rataa juuri ollenkaan. Kävimme sen kerran läpi yhdessä, mutta en muistanut suunnilleen mitään siitä sitä kokeillessamme. Jouduin siis pysähtelemään koko ajan koira kannoillani ja miettimään että mitäs sitä sitten seuraavaksi. Rata sisälsi asioita joita meidän pitäisi kertailla vielä paljon enemmän, joten lievä turhautuminenhan siinä tuli kun mikään ei tuntunut sujuvan. Kiksu ei normaalistikaan siedä jos möhlin ohjauksen suhteen, joten nyt se sai komentaa minua melkein koko ajan kun se joutui hämmästelemään kartturin sähläämistä ihan toden teolla. Miulla oli ajatukset jossain aivan toisaalla.

Toisella ratavuorolla teimme vain osaa radasta, ja koira oli ihan erilainen kun se ei enää joutunut ihmettelemään minun sähläystäni. Se sai kiitosta nopeudestaan ja ohjautuvuudestaan, ja siitä on vaikka mihin jos minä vain saan ajatukset säilymään kasassa radalla. Toki se on edelleen herkästi kiinni kädessä ja näin, mutta nyt tekeminen tuntui jo paljon sujuvammalta. Kepit ja keinu sujuivat erihyvin.
Saatoin muistaa radan hiukan väärinkin - piirsin tämän niin jäljessä treeneihin nähden.
3-4 pakkovalssi, 7 ja 8 takaakierrot, 16-17 saksalainen tai viski, 19 niisto tai pyöräytys, 25 valssi ajoissa ja esteelle 29 tehtiin vastakääntö joskin piirroksen mukaan se ei siihen sovi. Opin että valssi on vaikea mutta huipulla ehkä eniten käytetty tekniikka joka sisältää huolellisen alku-, siirtymä- ja loppuaskeleen, ja jalka osoittaa viimeiseksi seuraavalle esteelle.

Aurora kävi viime torstaina hammaslääkärissä, koska sen hengitys oli alkanut haista. Aurorallahan on pentuajan pahan tippumisen johdosta melko traumaattisen näköinen hammaskalusto. Siltä on irtoillut itsekseen etuhampaita ja yksi alakulmuri ei koskaan kasvanut. Tämän kulmahampaan jäänteet poistettiinkin nyt ikenen sisuksista ja osin sen pinnaltakin. Käynti kesti noin 20 min, ja Roo sai kipulääkettä ja antibioottia matkaansa. Toivottavasti suukki voi nyt paremmin monta vuotta. Roo oli ollut tosi reipas elläkäynnillä, eli omistajansa on tehnyt hienoa työtä Roon arkuuden eteen.
First I was like wow huh what's
that noise? Is it food or something?
And then I was like omg where
did they all goooo...
And then I was sooo happy...
All my superbb cute friends
were there...
where ever I was at that moment.
Noww I knowww wwhat it
fffeels to be high.
Don't u ever, EVER do that again to me. Never.
Pienen toopelimellen elämä on joskus hyvin hyvin vaikeaa. Roo oli itkeskellyt hiukan toimenpiteen jälkeen, joten suukki oli selvästi kipiä hampin irroituksesta.
Korpien vaarallisin, häijyin ja ovelin Hampuuki.
Koirat olivat hoidossa viikonloppuisen Mikkelin-reissuni takia yhden yön ajan, ja havaitsin heti kämpillä että Caran juoksut ovat alkaneet. Viime juoksuista tuli juuri muutama päivä sitten kuluneeksi 6kk, joten kyllähän noita jo osattiin odotella, tarkka tyttö kun Cara on. Suunniteltu pentue kuitenkin siirtyy oman elämäntilanteeni takia. Minun on nyt keskityttävä työelämään siirtymisen aiheuttamiin muutoksiin ja panostettava töihin jotka vievät nyt myös paljon vapaa-aikaani pänttäämisen muodossa, kaikki tämä jotta saan jatkossakin sijaisuuksia. Haluan myös että en joudu olemaan töissä pentueen aikaan, koska aikani ja voimani eivät yksinkertaisesti riittäisi kasvattamaan pentuetta yksinasuvana juuri niin hyvin kuin sen haluan kasvattaa. Haluan olla läsnä niin monta tuntia niiden elämänalussa kuin vain on mahdollista, ja ottaa pentueen takia kuukauden tai kaksi vapaata töistä. Kaikki kasvattajat eivät ota vapaata pentueen takia, mutta minä haluan niin tehdä, jotta kerkeän sosiaalistamaan ja tutustuttamaan pennut kunnolla elämään ennen kuin ne jo lähtevät maailmalle. Uroksen terveystulokset tulivat suunnitelmia ajatellen hiukan liian myöhään ja Caran juoksut alkoivat hiukan liian aikaisin, joten ihan järjekkäintä on nyt siirtää tätä asiaa vielä juoksujen tai parin verran. En halua hätäillä näissä asioissa. Julkistan noin 20 word-sivun mittaisen kasvatustekstini piakkoin. Olen muokkaillut sitä jo monta kuukautta, mutta se joka joskus on muokannut yhtä pitkää tekstiä tietää, että sellaisen saaminen lopulliseen järkevään muotoonsa on erivaikeaa ja aikaavievää. Se jos mikä kattaa kaiken sen mitä ajattelen näistä asioista, ja samalla pohdin siinä seuraavaa yhdistelmää.


Koirien ruokinta on saanut lisäboostia. Lueskelin facesta ja Oran blogista koirien raakaruokinnasta ja muuttelin hiukan meidän ruokintaamme saamiemme vinkkien mukaan. Ostin nyt nassukoille sinkkiä 200kpl purkillisen ja ostin gramman tarkan keittiövaa'an kaikilla lisämausteilla, mm. erillisellä nestemittaus-toiminnolla ja TARE-toiminnolla. Nyt saa punnailla koirien ruokamäärät justiisa kohalleen, kun tähän saakka ne on menny "vähä sinne päin". Samoiten löysin kirpparilta mittalusikkasarjan, joten lisien annostelu on jatkossa helpompaa.

Tulevat supermölliagikisat jää Caran osalta ohitse juoksujen takia - kerrankin kun mölleissä jaettas ruusukkeita ja tuo koirahan on voittanu melkein joka mölleissä ja ruusukkeita ei sillon oo tietenkään just jaettu. Cica sen sijaan osallistuu mölleihin jos saan työvuoron vaihdettua, ja ihan on mukava oikeestaan kisata kerrankin vaan yhden koiran kanssa. Voisin juosta Kipsan kanssa ainaki pari rataa.

Lumihirviö kiilusilmä

6 kommenttia:

  1. Anonyymi3.3.15

    Mulla tulee ihan hirveen usein tunne, että mitä me ollaan kaiket viikot treenattu, kun kokoajan on hirveesti treenattavaa. Aina päästessään ensimmäisestä ongelmasta tulee kaksi seuraavaa... Mutta musta parasta agilityssä on just se treenaaminen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, koskaan ei oo täysin valmista ja jokin asia joka ennen oli jo "valmis" saattaa joutua uudelleen treenin alle.

      Poista
  2. Anonyymi5.3.15

    Onpa kauniita koiria! Linkkien kautta tänne eksyin ja katsoin nopeasti, että sheltti ja aussie-lauma, mutta äksiähän ne. Todella kauniita koiria ja nätti blogi!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi5.3.15

    Millaista urosta olit Caramelille suunnitellut? Astutatko sen kuitenkin myöhemmin kyseisellä uroksella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, astutan sen myöhemmin samalla uroksella jos ei tule mutkia matkaan.

      Poista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.