Koirapuistoilua

Nnönii elikkä oltiin sovittu miitti Simban (kiinanharjakoira) omistajan kanssa, ja tänään se toteutui. Melko viileä kelihän tuo oli ja näpit jäässä ja muutenkin kohmelossa siinä pari tuntia ihmeteltiin koirien menoa, kunnes alkoi ripeksimään vettä. Hyvin tulivat juttuun Sani ja Simba (alapuolen kuvasta huolimatta), eikä turret olleet aivan niin puhtaita enää parin tunnin kirmaamisen jälkeen kuin olivat miitin alussa.

Sani löysi mutakuopan, joka oli täynnä kuravettä, ja siinähän se neiti polski oman aikansa, ja syöksyi sitten häiriintyneen näköisenä turisten Simban kanssa leikkimään. Sani jahtasi lammaspoikaa ja lammasrukka juoksi kauhuissaan karkuun turisevaa, häiriintynyttä sekarotuista piskiä :''D Siinä se meidän paimenkoira. Viereiseen tarhaan tuli pari turrikkaa ja Sani ns. puolusti omaa lammastaan isoilta pahoilta susilta haukkumalla vimmatusti heille. Omituista sinänsä, että normaalisti neiti ei juurikaan kommunikoi viereisen tarhan koiruuksille. Liekkö oikeesti koki kaverinsa puolustamisen aiheelliseksi, tai sitten Sanilla on jokin oireyhtymä. Phih joo hauskaa oli ja kuviaki tuli nappailtua aika reilulla kädellä. Liitämpä tähän yhden.

Ai, ja huomenna mennään Sanskun kans piiiitkästä aikaa mätsäreihin tohon Paavolaan. Sekopeille (lue: seropeille) ei ole omaa luokkaa erikseen, joten varmaankin haetaan se SIN- sieltä rotufifien joukosta, mutta onhan se kiva silti männä mätsäilemään. Toivoo vaan, että ei satais vettä aamulla ainakaan kaatamalla, tai muuten ei mätseihin lähetä. Ai, ja tunnustan syntini vielä tässä... ostin netistä pari näyttelyhihnaa ku halavalla sain, ja Sanille pari normihihnaa kans. Huppps.

25.9. nyt on käyty mätsäreissä, haettiin PUN-.

Paimen ja hänen lampaansa.

Oivoi

8 pitkää ja piinaavaa päivää vielä, niin näen kultamussukat, 3 viikon jälkeen. Ihan liian pitkä aika olla erossa omista koiravaaveista. Nyt ihan oikeesti oli miten vaikeeta tahansa, niin minä vien pennut mukanani tänne kämpille. En oikeesti halua olla erossa nassikoista viikkokausia, nähdä niitä yhden vaivaisen viikonlopun ajan ja olla taas erossa viikkokausia. Ei toimi niin ei toimi. Jyrsikööt ja tehkööt tarpeensa sisälle, kyllä mä keinot keksin kuinka me pärjäillään.

Muori siis vastustaa hieman ajatusta, että ottaisin Cicaron ja Caramelin jo tänne kämpille, kun ne on vajaa 4kk ikäisiä nyt. Joo, mutta mä haluan taata, että ne tottuu myös tähän cityelämään ja näkee toisia koiria ja aloittelee tokon alkeita treeniporukassamme jii än ee, vaikka ymmärrän kyllä muorinkin mielipiteen. Vuokrakämppää ei pentujen paljoa passais tuhota, joten turhaan muori ei toisaalta huolehdi... Häkki ei tule kysymykseen, ellen löydä alle satasella todella isoa häkkiä. Enkä silti voisi survoa 2 pentua häkkiin jopa 8 tunniksi, Näen viisaimpana rajata kämpän niin, että pennelit pääsevät vain tiettyihin huoneisiin oleilemaan koulun ajaksi.

Aikaa tulee kulumaan vähintäänkin triplasti enemmän, mitä Sani, aikuinen ja sopeutuvainen koiramuori vaatii, mutta haluan silti olla pentujen kanssa tekemisissä joka päivä, enkä vasta sitten, kun ne on kasvanu aikuisiksi. Sitähän varten nuo nassikat tähän maailmaan teetätettiin, että mä saan niistä harrastusseuraa ja asumiskumppaneita, ja vuoden päästä sisko myös, ja Sania tietysti haluan myös pitää täällä treenimahdollisuuksien keskellä ja mun vieressä yönsä torkkumassa, mutta nyt on pentujen vuoro tutustua tähän kämppään. Toivoo vaan, että Yrjömel (suom. Caramel) matkustaisi 200km (2½h) hyvin autossa. Pitänee pysähtyä välillä, lähteä tarpeeksi ajoissa sunnuntaina, ettei kerkee tulla pimeä. Mutta nyt oikeesti pennut tänne ja piste, minunhan koiria ne on.

Palloiltiin tänään!

Tokotreenit porukassa

Samalla porukalla mentiin kuin viimeksikin. Harmittavan moni joutui jättämään väliin taas, mutta ehkä vielä joskus siellä on reilummin koirakkoja messissä! Elikkä oltiin taas tokoilemassa eilen Sanin kans porukalla. Harjoiteltiin taas heti ensialkuun paikkamakuuta, kun jokainen oli ensin hetken kuulostellut koiransa mielentilaa sen päivän osalta. Sani tuntui ehkä hieman laiskemmalta kuin viime treeneissä, mutta ei vielä pahalta. Paikkamakuu sujuili hyvin siihen saakka, kunnes toinen koira nousi ja lähti liikkeelle. Sillon Sani herpaantui, mutta menkööt nyt villasella kun on niin uusi tilanne vielä Sanille tuo paikkamakuu.

Treenejä häiritsi hieman autojen, lenkkeilijöiden ja mopojen pörräys ympärillä, mutta ihan hyvä vaan tottua koirankin häiriöön. Ei se ainakaan ihmisten luokse singonnut, vaikka niitä ihan vieressä välillä reippailikin. Sani seurasi jeesisti ja oli tämänkin treenikerran aikana irti melkein koko ajan. Lopusta, kun neiti alkoi tympääntyä hommaan, otin sen kiinni, kun ei meinannut muuten kuunnella. Kaukokäskyjä otettiin myös tällä kerralla. Sanille opetin kaukot jo pentuna, ja se oppi ne hirmuisen hyvin. Jostain syystä ne olivat unohduksissa nyt viime aikoina, joten palauttelin ne neidille mieleen nyt. Ensin se hiipi luokse, mutta tajusi pian että pitää pysyä poissa. Istu-maahan-istu-maahan sarjoja ja neiti halusi ihan välttämättä esittää kierimistäkin kaukona... hieman ilman ohjausta kylläkin, mutta ei se haittaa, saipahan taas nauraa koiralleen.

Otettiin vielä lopuksi mätsäritreeniä, lavastettiin ikään kuin mätsäritilanne kehässä. Sani oli aika fiini, "tuomari" oli tuttu treeniporukkalainen, niin eipä se neiti innostunut tuomarista niin kuin yleensä. Voi kun uudenkin tuomarin kanssa malttas olla noin rauhassa. Eeeipä kai kummosempia tuosta treenikerrasta, ihan hyvät fiilikset jäi.

Viretason nostelua.

Luoksetulo

Seuraaminen

Kamerani takana olleelle treenikaverille kiitos kuvista!

Superpostaus

Ensmäesenä het kättelyssä, mikä ihmeen otsikko tuo nyt on olevinaan. Wohoo näin pennut. 2 viikkoa erossa nappuloista on i h a n liikaa. Voi luojake, miten voi karvamytyt kasvaa vauhdilla. Ne oli ennen onttoluisia linnunpoikasia, joiden painosta 98% oli karvaa. Nyt ne on tommosia mötkylöitä, painoa antiikkivaa'an mukaan n. 7-8kg kummallakin. Niistä on lisäksi tullut koipeliineja. Sellaisia broilerinmötkylöitä, joita myydään esimerkiksi K-kaupassa. Tai Rismassa. Ainoa ero on, että nuo eivät ole marinaadissa. Paitsi tämän päiväisen metsälenkin jälkeen.

Käytiin siis tänään metsässä. Vau, voitteko ikinä uskoa tätä. No joo tulin viikonlopuksi tosiaan kotia tänne Tervon kylille luonnonhelmaan. Sani ja pennelit näkivät toisensa pitkästä aikaa, ja heti alkoi mahdoton pentujen retuuttaminen, ja naperot menivät selälleen jo kun näkivätkin Sanin sinkoavan kohti. No, pienen kurinpalautuksen jälkeen turriloiset vein tosiaan sinne metsään. Naperot uivat heti sellasessa inhassa parin metrin kokosessa sammalvesimontussa, se näyttää suonsilmältä ja mä aina ihan hysteerisenä oon jo köyttä ettimässä ku pelottaa, että se imaisee koirat mennessään ja syöksyisin tietysti itse perään empimättä hetkeäkään oivoi olempas itsetuhoinen.

Njoo koirat riekkuivat pitkin metsiä ja järviä ja pennut hyppelivät ihan innoissaan risun ylite, ihme agiliitokoiria, hypyt tulee vasta vuoden iässä, aijai naperot. Itsenäisiä otuksia ainakin ovat, kun Sanista olivat erossa pari viikkoa. Kiertelevät omia lenkkejä ojanpientareen toisella puoella jii än ee, mitä ne eivät ennen ole tehneet.

Mitähä mun vielä piti infota. Ai, tekee mieli rutistaa naperoita, ne on niin öpöjä. Aivan, ja Caramel on melekone rinsessa. Harjaaminen on ihan hirveetä, pitää kierrellä pitkin seiniä kun harjataan. No se menee ohite tuo tuommonen. Pesu on kans jotakin niin vastenmielistä että hyi hirvitys. Kiksu ottaa kaiken paljon rennommin, Cara on todella herkkä koira kaikessa, mutta en näe sitä ollenkaan pahana asiana, ja luonteet kerkeävät vielä kehittyä vaikka minne suuntaan. Korvat eivät oo vieläkään nousseet kummallakaan, mutta vielä ne kerkee nousta.

Tehosterokotus ois vajaan parin viikon päästä, kun napsut täyttävät 4kk. Hmh, sitten vois alkaa ettimään mätsejä nuille, ja Sanille onkin jo yhdet tiedossa, jonne oltas menossa syyskuun loppupuolella. Oke viel pari fotoa tähän, koetan rajoittaa oikeasti pariin, mutta niitä tulee taas joku 10.... No, saattepahan nähä kuvia, muahaha.

10.9. Jea, käytiin koirien kans mökillä, taas. Mukana oli myös Koda-wss.

Sani kiittää kauniista ruususta Corneten omistajia!

14 vkoa

14 vkoa

Treeniä porukassa

Päästiin treenaamaan tokoa porukalla Sanin kans täällä Kajaanissa. 3 koirakon voimin käytiin joku hieman alle puolituntinen treenaamassa, kun saatiin netissä porukkaa kasattua treenaamaan. Sani perseili heti aluksi vetämällä ja kiskomalla toisten koirakoiden luokse, (ei tää ny mikää citykoira oo hei!) mutta hetken päästä malttoi kuunnella hihnan viisaampaa päätä ja hyväksyi kohtalonsa, että treenikavereiden luokse ei nyt rynnitä. 

Otettiin siinä ensin ihan yksilöittäin itsenäistä treeniä, seuraamista ja perusasentoa ja paikoillaan odottamista, kuka mitäkin. Sani otti yllättävän hyvin kontaktia ja oli ennätysreipas seuraamisessa, ihmeellinen otus oikeesti, ei se koskaan ennen oo kontaktia sil viisiin pitänyt yllä, eikä etenkään seuratessa noin pitkään. Paikkamakuuta otettiin sitten ryhmässä, Sani ensimmäistä kertaa elämässään. Neiti malttoi odottaa keskellä muita koiria makuullaan puoli minuuttia, jolloin päätin sen jo palkita hienosta suorituksesta, kävin siis palkkaamassa sen, ja pyysin sitä taas odottamaan. Sitten otettiin 2 minuutin odottaminen paikoillaan, ja sekin sujui. Luoksetulossa se otti kunnon lähdöt ja tuli armotonta kyytiä luokse, ei vaan kävellyt laiskasti, niin kuin se ennen on tehnyt. 

Koiruus oli irti suurimman osan ajasta, ja kiinnostui ihme kyllä minusta eikä toisista koirista, pari kertaa meinasi herpaantua, mutta sain sen takaisin kontaktiin. 20 minuuttia koira malttoi keskittyä, ja sitten alkoi tympääntymään ja laiskottelemaan, eikä ottanut kontaktia taikka kuunnellut, joten lopeteltiin siihen. Nytpähän tietää, kauanko tuo jaksaa treenata, niin osaa ens kerralla lopetella jo hieman aiemmin, kun vielä sujuu hyvin. Ja hei, kaksi päivää, niin nähdään Sanin kans PENNUT. Awtuih 2 viikkoa erossa pupeista, kauhee ikävä on jo, ne on varmaan kasvanu ihan jääärjettömästi.

Luoksetulo.

Muutto

Onhan tuosta jo joku viikko kohta vierähtänyt, kun viimeksi tänne kirjoittelin. Syynä se, että muutin Kajaaniin opintojen pariin Sanin kans, eikä nettiä vielä ollut, paitsi nyt kun vuokraisäntä antoi langattoman käyttööni, reilua! Sanin kans ajeltiin tänne Kainuuseen, neiti otti muuton oikein hienosti ja ollaan lenkkeilty paljon ja käyty koirapuistossa, mikä sijaitsee tossa parin kilsan päässä. Sani on saanut hermolomaa pennuista ja samalla erityishuomiota minulta. Hyvin meil on menny, pennut nään viikon päästä, mahtaa ne olla muuttunu kahessa viikossa, hui kauhia... en oo niiden synnyttyä ollu niistä erossa ku korkeintaan viikon.

Tänään oli ensimmäinen koulupäivä uudessa koulussa, ja kun tulin kotia, ni neiti vinkui varmaan vartin ajan ja kiehnäsi ja käpertyi syliin, ihme ikäväkohtaukset silläki, omituinen neiti. Oon sille laittanu aktivointileluja tänne, niin saa niitä katella ku oon koulussa. No ei tässä ny kummempia, pitänee rustailla taas lisää kunhan on jotakin kerrottavaa. Oke tää oli nyt ihan töks, en jaksa aatella, pää liia täynnä kaikkea uutta.

Pöljät paimenet

Nokun äiskäki, nii minäki. Äiskän kans on kiva syödä ruokaa. Niin, joskus kun sitä ruokaakin syödään, eikä aina vaan niitä kenkiä. Äiskä on höperö, ja sillä on ihan höperöjä tapoja. Tänään se nappas suun täyteen nappuloita ihan mun ja Caramelin kirsun edessä, ja hölkytteli pöydän alle niitä syömään. Se näytti niin kivalta, että minunkin piti testata, äiskähän on aina oikeessa, tekipä se sitten mitä hyvänsä. Nappasin niin monta äiskän nappulaa pieneen suukkiini kuin mahdollista, piipersin myös pöydän alle, tiputin nappulat suustani ja rouskuttelin niitä ihan niiku mun äiskäkin! Vähäks oli siistiä. Caramel on niin tyhmä, ettei se osannut tehdä niinkun äiskä.

Joo, ja tänään ulkoiltiin lenkin päätteeksi hetken aikaa pihanurmella, ja äiskä teki taas jotakin ihan höperöä. Se löys vettä tuolin päältä sateen jäljiltä, ja se alkoi litkimään vettä siitä tuolin päältä. Äiskä näytti vähän mielipuolelta, mutta siihenhän mä oon jo tottunu. Mä yritin kans kurkottaa, että oisin yltäny juomaan sateenraikasta vettä, mut enhän mä yltäny, ku oon tällanen töppiäinen, niin ne mua sanoo, ja se on kyllä aika loukkaavaa, ku oon vaan niin nuoriki vielä! Caramel naureskeli mulle, kun se ylti juomaan vettä, eikä ollu yhtään kivaa. Hyökkäsin Caran kimppuun sen takia, ku mua niin ärsytti se sen hammasvirne. Tiiättehä, se virne ku ne sen inhat pentunaskalit pilkistää suupielestä, simmut kiiluu ku sadepisarat ja ylähuuli on rullattuna kaiken kukkuraks ihan mun kiusaks. Ei sitä voi sietää sitte nii ollenkaa, saipahan sisko opikseen, hähää.

Ainiin, sain tänään oivan tilaisuuden näyttää oveluuteni. Omistaja tuli sen hirviöhevosen kans lenkiltä, ja se heitti sen sukan maahan, kun mä istuin kiltisti siinä lähellä ja odotin huomiota. Huomiota kun ei ajallaan kuulunut, ni mähän nappasin sen maukkaan näkösen sukan ja omistajan kiukkusista huudoista välittämättä juoksin Caramelin kans sohvan taakse, mistä se ei varmasti saa sukkaansa takasin. Caramel on niin nysvä, että eihä se uskaltas sukkaa omistajaltaan varastaa, joten mun piti olla taas se rohkee osapuoli, ku mä oon niin rohkee kuulema. Jahtuutin omistajaa sohvan ympärillä, mut luovutin mä viimein, kun ei se omistaja mulle muute ois pärjänny.

Meil oli kiva päivä, käytiin rannassa lenkilläki ja Caramel muris ja haukku tyhmänä ahvenille, jotka oli uinu katiskaan. Ihan tymä sisko mulla, haukkua nyt kaloille sillä tavalla, viiraakoha sillä päässä tai jotaki, ei se eläinlekuri vaan huomannu, kumma homma...

- Avaruushampsteri

Meijän äiskä on ihan hyeena!

Manginiemessä riehumassa

Vesisade yllätti...

Blogin tulevaisuus

Tulin tässä ajatelleksi, että tämä blogi ei enää toimita sille kuuluvaa virkaansa. Nyt ollaan siinä pisteessä, että meillä on 3 paimenta kotona ja pentulaatikkopuuhat ovat ohitse. Olisi hassua jatkaa tätä blogia tässä osoitteessa ja tarkoituksessa, mutta toisaalta olen koukuttunut bloggamiseen pentublogin takia.

En aio perustaa kokonaan uutta blogia, olisi liian sekavaa pitää kahta blogia, ja tämä unohtuisi ihan kokonaan. Ehkä annan ajan kulua ja katson, kuinka käy. Lukijoita on kuitenkin se 35, että kaipa tätäkin bloginriepua joku seurailee. Missään nimessä en ainakaan poista tätä blogia täältä, tämä saa olla esimerkkinä seropien pennuttamista ajetellen täällä vaikka vuosikausia, jotta ihmiset saavat ajateltavaa tähän asiaan liittyen, ja toivottavasti voin edes pariin ihmiseen tässä hullussa maailmassa vaikuttaa teksteilläni, ja sen kuulema olen jo tehnyt, mikä on ollut hienoa kuultavaa.

Kiitoksia blogini seuraajille. Ainakin toistaiseksi jatkan rustailua paimenien elämään liittyen. Jos lukijoita kiinnostaa seurata meidän normaalien ihmisten koira-arkea kaikkien muiden 10 000 koirablogin joukossa, niin miksipä ei.

Pikavisiitti mökillä

Taitaa yli puolet postauksista liittyä mökkeilyyn, myt mjah, pitäähä siitä aina mainita jos siel käydään... 8'D No, tänään messis mökillä oli isäni koira Öky, joka on meillä tälläkin hetkellä hoidossa, sekä omat paimenturrikat. Kävästiin vaan illan ajan möksäl ja lähettiin sitte kotia.

Neidit oppii hurjaa vauhtia elämäntaitoja, on opeteltu pihan rajoja, tokoiltu ja tutustuttu jälleen toisiin koiriin. Caramel oli nuorempana hieman ujohko, mutta se on mennyt ohite. Nykyään se menee häntä heiluen ihmisten ja koirien luokse, kun se ennen hieman kierteli ja jopa pelkäsi toisia koiria. Se myös voi pahoin edelleenkin useimmiten automatkoilla, mutta tänään se ei oksentanut mökkimatkalla, vaikka oli jo moneen kertaan pahoinvoivan näköinen. Pysähdyimme kerran ja Cara sai käydä pihalla, jospa se helpotti hieman, ei se tosiaan yrjöillyt tänään, onneksi. Saattaa hyvinkin mennä ohitse tuo oksentelu, kunhan kasvaa. Ai, ja Cara muuten on osoittanut lievästi paimentavaa käytöstä tässä viime aikoina, eri tavoin.

Niiin, ja isältään Caramel on perinyt silmänsä, silläkin on vasen silmä vaaleanruskea, mutta oikeassa on hieman vaaleansinistä, joka tuntuu lisääntyvän koko ajan, saas nähdä millaiset simmut neidillä on isona. Korvat vahvistuu, tällä hetkellä ne ovat juurikin mukavasti puolipystyssä, mutta varmasti nousevat tuostaan ylös. Monet on kyselly että teippaillaanko nuita korvia, mut en oo meinannu, ehkä. Toisaalt houkuttas, ettei sitte myöhemmin kaduttas. Mullehan on aivan sama, miten ne korvat seropilla on, mut ois ne nätimmät puolipystyssä, jos nyt leikitään pinnallista.

Cicaro on pysynyt omana energisenä itsenään, millainen se on aina pentunakin ollut. Kyllä se jo malttaa hieman rauhoittua, mutta sähköjäniksen ominaisuuksia siinä on edelleen. Cicaron korvat eivät ole niin lähekkäin kiinnittyneet kuin Caran korvat ovat, eivätkä ne ole ehkä aivan niin pystyssäkään. Cicarolla on lyhyempi, mutta pienempi kuono kuin Caramelilla. Jännästi ovat hyvin erilaisia kaikinpuolin, kiva katella, millasia neitejä nuista kuoriutuu. Ainakin ne ovat jo nyt osoittaneet olevansa aika mainioita neitejä!

Rokotuksia ja tokoilua

Puppelot täyttivät eilen 3kk, joten tänään käytiin sen kunniaksi rokotuksilla. Neidit olivat hirmu reippaina, hännät heiluen tervehtivät eläinlääkäriäkin, eikä pelottanut ollenkaan. Punnittiin neidit siinä samalla, Caramel on 5,5kg ja Cicaro 4,2kg, ikää penneillä se 12vkoa. Kuukauden päästä olis sitten tehoste, ja sen jälkeen päästään kokeilemaan mätsäreihin pentuluokkia. Itteeni kiinnostaa tietää, miten nuo pennelit sopeutuu mätsäreitten hälinään ja muihin koiriin sekä ihmisiin, ja kuinka ne keskittyvät vieraassa ympäristössä.

Siihen saakka kuitenkin jatketaan samaa rataa kuin tähän mennessäkin, eli tavataan paljon ihmisiä ja lähiseudun koiria, sekä treenataan peruskäskyjä. Hienosti neidit jo hallitsevat ne, mitä nyt välillä meinaa korvat unohtua matkasta ulkona treenatessa. Pennelit ovat saaneet olla reilusti irti pihalla, ja rajoja tuntuvat kunnioittavan ainakin vielä tässä iässä, ei niillä ole mitään mielenkiintoa suunnata tielle päin, koska sinne ei koskaan ole niitä neuvottu. Ai, ja vielä sen sanon, että vahtimatta en uskalla antaa noiden olla irti.