Toivoisin, että vaikka blogimaailmassa tiettyjä asioita kopioidaan jatkuvasti blogista toiseen, niin tekstit jätettäisi kuitenkin kopioimatta. Tämän sivun teksti on täysin, alusta saakka, omaa tuotostani, joten toivoisin että en joudu näkemään sitä ihan jokaisessa vastaantulevassa blogissa vaikka se niin loistavasti kirjoitettu teksti nyt onkin. Teksti on löytynyt aikaisemmin täysin suorakopioituna yhdestä blogista, ja tämä kopiointi jatkuu edelleen muissa blogeissa.
Ideoiden kopioiminen (teemaviikot, postausaiheet, otsikkokuvat, html-efektit jne.) jota teen itsekin on täysin normaalia eikä siitä voi kukaan pahastua, mutta tekstien kopioiminen ei vaan mee jakeluun. Tästä nyt voidaan olla montaa mieltä, mutta en voi sille mitään että en pidä siitä että tekstejä jotka omalla vaivallani olen kirjoittanut, kopioidaan suoraan tai pienin muutoksin mihinkään. Oon vissiin liian herkkis kopioinnille. Ilmoittakaa edes ainakin jos kopioitte, tai kysykää lupa, mutta älkää tehkö sitä salassa. Ja joo, kaiken mitä laitat nettiin oot valmis jakamaan koko maailman kanssa ja pläplä.
Olen puhunut. Kiitos jos ymmärrätte.
Tiiätkö, mä törmäsin eilen illalla tuohon tekstiisi toisessa blogissa ja mietin, että onpa samanlainen :) Mutta ei tullut tää siis yllätyksenä, kys. bloggaaja on aiemminkin toteuttanut postauksia, jossa kuvat ja tekstit ollut iha samanlaisia kuin muissa :)
VastaaPoistaTotta... kumma tyyli.
PoistaNo jopas on törkeää. Kumma kun ei voida omia tekstejä kirjoittaa :o Lupaa pitäisi ehdottomasti kysyä ja tekijänoikeuksia kunnioittaa, vaikka netissä kaikki julkisessa jaossa onkin. Mistä tuleekin mieleen maininta "Kuvat Googlesta" postauksen yhteydessä. Sitäkin on jossain nähty...
VastaaPoistaKyllä. Tekijänoikeuksia varmasti jokainen osaa ja ymmärtää nykymaailmassa kunnioittaa, jos vain haluaa. Vaan jos saa muiden hyvistä teksteistä itselleen pienellä kopioinnin vaivalla ihastelua niin...
PoistaPystyykö blogiin laittamaan suojausta kopioinnilta?
VastaaPoistaPystyy ja sellasen joskus laitoinki mut en oo jaksanu laittaa uuellee ku iteki toisinaa kopsaan kuvia blogista. Ois vaa tiellä. Eihän se koodi estä ees kuvien kopiointia ja tekstinkin voi kirjoittaa ite kopioiden vaan.
PoistaTäältä löytyy yksi uhri: http://ileduup.blogspot.fi/2015/01/home-of-royals.html ks. loppu
VastaaPoistaJeps, sama bloggaaja herättänyt suorakopioinnillaan jo useammankin bloggaajan huomion. Mielestäni ei pitäisi blogata ollenkaan jos ei voi ilmaista itseään sanallisesti muutoin kuin muita plagioimalla. Ei ole oikein että yksi bloggari keräilee muiden blogien parhaimmat annit omaan blogiinsa kuin omana tekstinään ja ottaa niistä kiitokset ja ylistykset vastaan kaikessa hiljaisuudessa. Sama blogi jäljentelee sanallisesti ja rakenteellisesti tekstiä muiden postauksista. Toisaalta jos tykkää kirjoittaa referoiden eli jäljentäen toisen tekstin hiukan omiksi sanoiksi muuttaen, pitäisi se kertoa ehdottoman suoraan ja linkityksin alkuperäiseen tekstiin. Aikaisemmin en oo vastaavaan referointityyliin törmännyt blogimaailmassa muuten kuin asiapostauksissa. Mielestäni bloggaus on lähtökohtaisesti suurimmaksi osin omaa tuotosta eikä muiden kopioimista väärin menetelmin.
PoistaHeh meidän blogiin toi vie...Tota, mulle tuli kommentteja myös tuosta laajuudesta. Ajattelin nyt jättää editin sinne tekstiin koska asteen verran suututti, mutta mitään kummempia blogisotia en haluaisi. On kyllä harmillinen ilmiö, mutta en usko että on laajuudessaan ainut. Hyvä teksti Leenalta ja samoja ajatuksia herää myös tästä kommentistakin.
Poista