Pakollinen palkintokuva |
Olin samalla talkoilemassa kisoissa, joten sain onneksi tutustua ratoihin jo niitä rakennettaessa. Starttasin kummassakin luokassa medeistä ensimmäisenä, ja eipä se ensimmäisenä starttaaminen niin paha juttu olekaan. En siis ollut aikaisemmin startannut luokan ensimmäisenä. Menin kummatkin radat ensin Caran kanssa, koska Cica ei kestä ohjausvirheitä, joten ajattelin tekeväni mahdolliset virheet ensin Caran kans ja korjaavani ne sitten Cican radalle. Pyysin muutaman koirakon koirieni ratojen väliin jotta kerkeän vaihtaa koirat ja vetäistä hiukan henkeä välissä. Rimojen korkeus oli mölliradalla medeissä 35cm, kisaavissa 40cm.
Kisasin ensin mölliluokan hyppäriradan kerran kummankin koiran kans, ja ratahan näytti tältä:
En muista meidän menneen aikaisemmin hyppyrataa, joten jänskäsin muistanko radan. Ei vaikeuksia siinä, mutta likat eivät ohjautuneet tänään jostain syystä putkeen eli putkista kummallekin vitoset. Simppeli rata jossa vain peruspuolenvaihtoja. Sai valita meneekö hypyt 9 ja 10 vai meneekö kepit. Me mentiin tietysti hypyt. Onneks en vetäny nurin vaikka kenkä vähä luistikin radalla yhessä kohassa. Koirilla ei kyllä tassut luista ku just trimmasin ne, mutta mitähän keksisin itelleni ettei aina luistais kengät tekonurtsilla. Paremmat kengät ehkäpä?
Seuraavaks mentiin kisaavien agirata, joka oli tällainen (koeta saada kuvasta selvää, testasin uutta agirataohjelmaa joka vetelee reitit vähän epäselvästi päällekkäin:
Eipä luistanu rata trimmatuilla tassuilla. Pitäiskö siis kartturinkin tassut trimmata? |
puomierottelua tehtyä ja oikein likat menivät putkiin tuossa kohassa. Alku oli erittäin helppo, suoraa rataa pujotellen, ja rata muuttui kuin toiseksi radaksi 9. esteen jälkeen. Tältä radalta Caralle 15rv, Cicarolle HYL. Tämä oli aika ruma rata josta ei jäänyt itelleni yhtään hyvä mieli. Ei vaan sujunut. Cara jumahti vikalle kepille toljottamaan radan reunalla sähläävää lasta, ja Cicaro hyppäsi kaksi kertaa alas puomilta mitä se ei todellakaan normaalisti harrasta. Epäonnistuneita takaakiertoja, epäonnistuneita päällejuoksuja, hetkellinen radan unohtuminen. Putkiinkin vois hakeutua hiukan omatoimisemmin, mites sitä nyt kutsutaan, estehakuisuus, esteohjautuvuus, irtoaminen ja onhan näitä termejä. Tiietäämpähän taas mitä treenata lisää.
Elikkä Caramel vetäs 1. sijoitukselle mölliradan vitosellaan ajalla 33,87s ja Cicaro ylsi mölliradan vitosellaan 2. sijalle ajalla 34,81s eli vain sekunnin Caraa hitaampana. Että tuplavoitto napsahti!
Tässä vielä kuvia, joita jouduin lyhyen obiskani takia rajaamaan rajusti. Isosti kiitos koiranaulakkona, autonraaputtajana, matkaseurana, valokuvaajana ja henkisenä tukena olemisesta toverilleni!
Ja tässä vielä videot mölliradalta. Kisaradat on semmosta X-filesia että jätetäänpä ne omaks huviks ja häpeeks tiedostojen uumeniin!
Onnittelut tuplavoitosta :)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaOnnea vielä! Itsekin joskus liukastelin kenkieni kanssa agiradoilla, kunnes muistin et kaappiin oli jääny pyörimään jalkapalloajoilta nappikset. Ja paljonhan on muitakin nappulapohjaisia kenkiä on markkinoilla, suosittelen testaamaan :)
VastaaPoistaTäytyypä tutustua, jos löytys meilleki sopivat. Kiitos vinkistä!
Poista